Uhkakuvia Aasiasta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on tehnyt peräti 13 päivän mittaisen virkamatkansa Aasiaan. Juuri ennen matkan alkua hänen turvallisuusneuvonantajansa kenraaliluutnantti Herbert Raymond McMaster varoitti Pohjois-Koreaa toteamalla, että ”aika on loppumassa”.

–Pohjois-Korean hallinto ja se, miten he uhkaavat koko maailmaa, on vaarallista. On olemassa vaara, että tämä hallinto ei ymmärrä, kuinka päättäväisiä olemme Pohjois-Korean aggressioiden vastustamisessa, hän sanoi uutistoimistojen mukaan.

Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnossa 30 vuotta työskennellyt Joseph DeThomas sanoo CNN:n haastattelussa
pelkäävänsä, että Trump kiristää jännitteitä Korean niemimaalla entisestään.

–Mielestäni USA on tähän asti toiminut oikein hyvin ja lisännyt painetta Pohjois-Koreaa kohtaan. Nyt, ensimmäistä kertaa elämässäni, ja olen tehnyt töitä kaikille USA:n presidenteille Jimmy Carterista lähtien, minua huolestuttaa. En usko, että tästä vierailusta seuraa mitään hyvää ja pelkään, että (Trumpin) suodattamattomat kommentit aiheuttavat paljon seurauksia, hän kommentoi.
Yhdysvaltain entinen YK-lähettiläs Bill Richardson sanoo Yhdysvaltain Pohjois-Korean-politiikan jo nyt aiheuttavan hämmennystä.
–Meillä on ulkoministeri Rex Tillerson, joka puhuu diplomaattisesti ja sitten meillä on presidentti Donald Trump, joka uhkaa sotilastoimilla ja puhuu loukkaavasti. Pahinta, mitä voi tehdä, on heidän loukkaamisensa, hän sanoo CNN:lle.
Donald Trump vihjasi perjantaina, ettei Tillerson ehkä jatka ulkoministerinä koko presidenttikauden ajan.
–Saa nähdä. En tiedä, kuka on ulkoministeri kauden loppuun asti, Trump kommentoi The Hill -lehden mukaan.

1 ajatus aiheesta “Uhkakuvia Aasiasta”

  1. RÄJÄHTÄÄKÖ KAUKOIDÄSSÄ?

    Pohjois-Korea varoittaa Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia varomattomista lausunnoista Aasian-matkallaan.
    Pohjoiskorealaisen lehden mukaan Trumpia uhkaavat jo virkarikossyytteet, koska hän on vienyt Yhdysvallat ydinkatastrofin partaalle. Trumpia kuvaillaan lehdessä henkisesti epävakaaksi.

    Trump sanoi Tokioon saavuttuaan, että kenenkään diktaattorin ei pidä aliarvioida Yhdysvaltoja. Hän vierailee matkallaan myös muun muassa Etelä-Koreassa.

    Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ovat aiemminkin solvanneet toisiaan. Trump on kuvaillut Kimiä mielipuoleksi rakettimieheksi. Kim on viitannut Trumpiin mielenvikaisena amerikkalaishöppänänä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa