SUOMEN TRAGEDIA .. tästä kansan ahdinko alkoi

Matti Haverinen kirjoittaa:

Tapahtumien kulku, 10 teesiä:
 
1. Koiviston vahvan markan politiikka Suomen pankista käsin ja myöhemmin presidentin linnasta käsin ohjattu väärä politiikka johtaa valtion ja tuotteliaimman kansanosan talousvaikeuksiin

2. Finanssipolitiikan suuntaa käännetään 180 astetta. Pankkeja ja suuria vientiyrityksiä aletaan pelastaa. Pankit alkavat arvioida asiakkaitaan selvittääkseen millä asiakkailla on varallisuutta. Vaadittiin lisävakuuksia. Varallisuutta omaavien asiakkaiden lainoja aletaan sanoa irti.

3. Koivisto järjestää presidentin linnaan ns Koiviston konklaavin ja kutsuu tärkeimmät oikeuslaitoksen vaikuttajat koolle 6.5.1992 lobatakseen uudet pelisäännöt jossa yrittäjä (työllistäjä) eli veronmaksaja vastaan pankki asetelmissa eri oikeusasteiden tulisi tehdä päätökset pankkien edun mukaisesti. Oikeuslaitos alkaakin toimia Koiviston esittämällä tavalla ja toimii edelleenkin vuonna 2012.

4. Pankkien äkkiliikkeellä aiheutettiin asiakkaille maksuvaikeudet, josta seurasi maksurästejä. Erääntyneet maksamattomat lainat koottiin yhteen ja myytiin Norjalaiselle perintärevohkalle ja laadittiin ulkomaisen ostajan etuja turvaava laki.

5. Vaikka lainasuoritukset oli saatu saatavien myynnillä, jatkettiin aktiivista perintää velallisilta täysimääräisenä samaan aikaan kun norjalainen perintärevohka alkoi periä ostamiaan saatavia.

6. Omaisuuden kätkentäyhtiö Arsenal alkaa käyttää hyväkseen oikeuslaitoksen muuttunutta käytäntöä ja alkaa periä aktiivisesti ja kiristää vaikeuksiin laitettuja pankin asiakkaita.

7. Lain valmisteluun päästetään pankkeja ja muita finanssimaailman omia etujaan puolustavia tahoja tarkoituksena että massoittain velkomuksia voitaisiin käyttää hyväksi loputtomiin.

8. Kotinsa menettämistä pelkäävät syyttömät velalliset suostuvat kiristykseen ja maksavat mielivaltaisia virtuaalisia velkoja omaisuuden kätkentäyhtiö Arsenalille vain selvitäkseen hengissä ja turvatakseen katon päänsä päälle jossakin. Kiristyksen alla esim. tilanteen vuoksi eronneet maksoivat Arsenalille useimmiten tuplana todelliset velat korkoineen vaikka velat oli maksettu jo Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamalla velkojen massakaupalla. Tämä oli jo toinen (2) kerta samojen velkojen maksusta. Huomioitavaa on että kiristyksen alla olevassa tilanteessa kätkentäyhtiö maksatti tuplaa vastaavalla summalla jo kertaalleen maksetut ”velat”. Siinä oli siis kolmas(3) velanmaksukerta.

9. Kun velkansa kolmeen (3) kertaan korkoineen maksaneet pelastaessaan edes jonkinlaista kotiaan, toinen tai molemmat puolisot joutuivat vielä kerran perinnän kohteeksi. Alkuperäiseen velkaperusteeseen ei saa enää mitään yhteyttä. Mitätöimättä jääneitä velkakirjoja alkoi perintärevohka käyttää hyväksi keskinäisessä ”velkakirjojen” kaupassaan Koiviston 6.5.1992 ohjeistaman oikeuslaitoksen suojeluksessa.
Kun 1980 luvulla tehdyn velkakirjan velallista peritään vielä 2000- luvulla aktiivisesti ulosoton kautta, jotkut ”velalliset” yrittävät hakea oikaisua oikeuden kautta. Oikeuslaitos toimii kuten 6.5.1992 oli ohjeistettu ja tekee edelleen päätökset aina velkojan eduksi kun vastakkain on kätkentäyhtiö Arsenal ja työllistävä veronmaksaja tuottavimmasta kansanosasta.

10. Neljänteen (4) kertaan perintä jatkuu ulosoton kautta, koska valitusprosessin päätöksestä velkojen vanhentumisajat (15v) alkavat alusta, koska Koiviston konklaavi hännystelijöineen olivat päästäneet vaikuttamaan lainvalmisteluun koko tuhoisan perintärevohkan, joka teetti laadittuihin lakeihin täyteen porsaan reikiä monesti itse päättäjien ymmärtämättä asiaa.
Perintä epävirallisine yrityspoimintakieltoineen jatkuu siis täysimääräisenä tätä kirjoitettaessa 2012!!!!

Esimerkiksi ulosottoselvityksen mukaan allekirjoittanut vapautuisi takaisin yrittäjäksi/työllistäjäksi 75 vuotiaana vuonna 2025, 33 vuoden löyhässä hirressä kidutuksen jälkeen.
Tiedostaminen tämän brutaalin toiminnan aiheuttamista seurannaisvaikutuksista koko kansaan lisää terveysongelmia. Tuolloinhan 90-luvun alussa suoraan sanottuna ryöstön kohteena oli nimenomaan rehellisimmin toiminut tuotteliain kansanosa. Tämän ajan hyväosaisetkin maksavat tämän järjettömyyden ylläpidosta kallista hintaa – tietämättään.

Vielä nyt 2012 mitättömäksi leimaamattomilla ja maksun yhteydessä takaisin alkuperäisille velallisille luovuttamattomilla papereilla perintärevohka käy keskenään kauppaa oikeuslaitoksen suojeluksessa pääasiallisena motiivina mahdollisimman suuren ”velallis”massan – ja revohkan veronkiertomahdollisuuden ylläpito.

maaliskuu 2012
kirjoitti

Matti Haverinen
omasta ja tuhansien suomalaisperheiden puolesta
.
 
Laman ja Rahan Pelurit ... E-kirjana
Laman ja Rahan Pelurit … E-kirjana
0.00€ siis maksutta
 
Kuka keksi ”lamaoikeuden”?

LAMAN ja RAHAN PELURIT

Osio…
”Pankkikriisi” ja sen hoitoon liittyvä salainen pankkituen etupiirijako on Suomen taloushistorian suurin, toistaiseksi selvittämätön, oikeuspoliittinen puhallus.

Varsinkin laman seurausten, kuten pankkituen hoitoon – ennalta määrätyn ”oikeuden mukaisesti” – tarvittiin salaiset suunnitelmat, ohjelmat, päätökset, tuomiot ja päätöksentekijät, eli erittäin korkean tahon lainkäytön kartellit? Pankkituet eivät hoituneet itsestään.


Missä ja ketkä tekivät etupiirijaon pelastettavien ja kuopattavien osalta? Se kysymys kiinnostaa talouskriisissä omaisuutensa menettäneitä ”ylivelkaantuneita” Pankkikriisi ja sen hoitoon liittyvä salainen pankkituen etupiirijako on Suomen taloushistorian suurin, toistaiseksi selvittämätön, puhallus.

AVOIN KIRJE PRESIDENTTI MAUNO KOIVISTOLLE


Herra Presidentti,
Te järjestitte Oikeuspoliittisen keskustelutilaisuuden Linnassa 6.5.1992 tuomioistuinlaitoksen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajien kanssa.

.
Tilaisuuden teemoina olivat:
1. tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus sekä

2. tuomioistuinten toiminnan arviointi ja arvostelu.
Keskustelutilaisuuteen osallistuneille henkilöille on lähetetty 5.6.2002 kysely koskien tilaisuuden luonnetta ja sisältöä sekä mahdollisia päätöksiä.


Eräältä osallistujalta saadun selvityksen mukaan ”tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja mukaan kutsuttujen osallistujien arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa”.


Selvityksessä ilmaistaan edelleen, että ”Koivisto puolsi kantaa, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoa”, ja ”Tilaisuus ymmärtääkseni vahvisti Koiviston asemaa suhteessa juristeihin. Hänen mahdollisia nuhteitaan pelättiin. Koivistoa siis myötäiltiin enemmän pelosta…”


On herännyt epäily siitä, että Teidän linjauksenne, aiheutti oikeuslaitoksen toimintaan kauaskantoiset muutokset: heikomman osapuolen suojaaminen ei ole enää laajemminkaan kuulunut oikeusjärjestelmämme ensisijaisiin tavoitteisiin.


On syntynyt perusteltu epäily siitä, että Teidän puuttumisenne riippumattoman oikeuslaitoksemme päätöksentekoon, Herra presidentti, aloitti oikeudenmukaisen laillisuusvalvontamme alasajon. Miten se on perustuslaillisesti ja ihmisoikeussopimuksellisesti perusteltavissa?


Olemme yrittäneet saada seminaarinne asiakirjoja mm. presidentin kansliasta, mutta turhaan. Asiakirjat on julistettu salaisiksi. Pyydämme myötävaikutustanne asiakirjojen saamiseksi. Haluamme tietää mitä todella keskusteltiin ja mitä päätettiin.
Oikeuspolitiikan ja lainkäytön tutkimusryhmä ../..
 

6 vastausta artikkeliin ”SUOMEN TRAGEDIA .. tästä kansan ahdinko alkoi”

  1. Säästöpankkiryhmä/SKOP oli katastrofaalisessa tilanteessa, eikä kyennyt enään rahoittamaan Aluesäästöpankkeja. Yrityksemme oli Keskipohjan Aluesäästöpankin asiakkaana ja molemminpuolinen luottamus vallitsi. Yhtiömme toiminta oli voimakkaassa kasvuvaiheessa ja täten pankon joho halusi/vaati ulkopuolisen asiantuntijan lausunnon yhtiön nykytilasta ja tulevaisuusosotuksista. Tämän tehtävän suoritte sekä yhtiömme hyväksymä ja ko. pankin hyväksymä tunnettu likkeenjohdon konsulttitoimisto, joka teki perusteellisen yritystutkimuksen ja raportin pankille, jossa totesi yrityksen voimakkaan kasvun ja vahvan erikoistuotesorttimenti ja täten ehdoitta suositteli pitkäaikaista rahoitusta. Kun SKOP ei enään kyennyt rahoittamaan Säästöpankkeja niin yrityksemme hankki rahoituslähteen Euroopasta, ja hankki 20 000 000,. valuuttamääräisen luoton ko. Keskipohjan Aluesäästöpankille, josta sopimuksen mukaan piti tulla yhtiölle pitläaikainen käyttöpääomarahoitus. Ei tullut vaan palkkioksi alkoi äärettämän röyhkeä (Hietala sai potkut eikä yhtöllemme myännetty ko. konsultin määrittelemää pitkäaikaista luottoa vaan yhtiömme ”hankittiin petollisesti ja valheellisesti konkurssiin tuon pankin toimesta. (Peruste, joka myöhemmin selveni oli, että yhtiö ”hävittää omaisuuttaan” ilmeisesti pankin vahingoksi ja todistajan oli käytetty henkilöä, jolla ei voi olla mitään realitodellista tietoa yhtiön vaihto-omaisuudesta sen markkinahinnoista ja millä arvolla se on tullut sisään, uuden koneen hankinnan yhteydessä (kysymyksessä oli lähes arvoton romu, joka poistettiin epäkuranttina varastosta ) ko. pankin johto syyllistyi tässä tahalliseen ja valheelliseen menettelyyn). Alla rahoitusprosessi kuvattuna ja toimestamme pankki sai luoton. joka tuossa on kuvttu ja josta piti tulla yhtiöllemme pitkäaikainen käyttöpääomarahoitus. Ei tullut vaan pankin suunnitelmallinen törkeä petos (Toimitusjohtaja VK) tuhosi lopullisesti yrityksemme ,

    http://pankkikriisi.blogspot.com/2009/07/todistusaineistoa-konekersantti-oyn.html

  2. Allekirjoitan vieläkin 2012 kirjoittamani. Vastuun tulemme laittamaan rikollisille ihan saman kuin mitä meille tehtiin korkoineen.

  3. Itsekin yhden Säästöpankin markkinointi-ja tiedotusvastaavana toimineena ja pankkioikeudenkäynnissä tuomittuna (luottamusmiesaseman väärinkäyttö) yli 600.00 markan korvauksiin, jonka seurauksena menetin omaisuuteni, avioliittoni ja yhteiskuntakelpoisuuteni, voin todeta, että kaikki edellä oleva kirjoittelu pitää paikkansa. Ulosotto vie eläkkeestäni 600 euroa/k ja pääoma on vieläkin 120.000 euroa.Järjetöntä hommaa kun yhtään euroa en ole saanut. Ulosotto tilittää tuon 600 euroa /kk Arsenal-nimiselle pankille. Kyllä on järjen köyhyyttä.Politiikka tuhosi elämäni ja vei oikeus-ja tuomiovaltaa kuin ”pässiä” narussa.Puh. 044 9169934.

  4. TÄSSÄ on perusteesit, miten liittyminen Euroopan Unioniin olivat merkittävimmät kuin kansalaisten elämänlaatu. Hinta demokratiasta siirtymiselle rahan valtaan ja väärän oikeuden käyttöön on ollut kansakunnan enemmistölle raskas ja kasvattanut Suomeen paarialuokan, syrjäytetyt.

    1. Pahimmassa ja kohtalokkaassa jamassa ovat perintätoimistojen ”asiakkaat”, joilta ihmis- ja elämisen oikudet on ryöstetty. Ulosotto toimii pankkipuolueiden säätämän lainkäytön mukaan – markkiinatalouden armottomilla ehdoilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *