Mannerheim ja kaukopartiot 2010-luvulla historioitsijoiden silmätikkuina… Miksi?

 

Tässä kuvassa ”isänmaan kraatarit”…

<... jotka ovat nyt räätälöineet Suomen historian henkilömonumentit uuteen sotisopaan. Miksi?
 

Vastineeksi

ote Erkki Hautamäen Suomi myrskyn silmässä 1. osasta.
 

Oikeasti Mannerheimin muistelmia on ”muokattu”… Miksi?



 
Talvisodan loppuvaiheeissa Saksan johdon suhtautuminen Suomeen muuttuu – Mannerheimia lähestytään
 
Helmikuun 10. päivänä 1940 saapuu evl. J. Veltjens, Hitlerin ja Göringin kuriiri Ruotsin kautta Mikkeliin, jossa yksityisesti luovuttaa Mannerheimille Hitlerin kirjeen. Siitä käy selville Neuvostoliitolle lähetetty nootti pyrkiytyä rauhaan Suomen kanssa ja lopettaa enemmät sotatoimet heti, Lisäksi pyydetään marsalkkaa lähettämään joku kenraaleistaan Saksan Päämajaan informoitavaksi muuttuneesta kansainvälisestä tilanteesta, sekä asettamaan Ruotsiin erityisen luotettava kuriiri-asiamies, jonka kautta Saksan johto voisi pitää yhteyttä marsalkkaan.
 
Kenraali matkustaa Mannerheimin käskystä Saksaan jo 12.2.1940. Palatessaan 14.2.1940 myöhään illalla tuo kenraali Mannerheimille Hitlerin kirjeen, jossa on tiedot kenraalille annetusta informaatiosta, kopio Moskovaan 10.2.1940 lähetetystä nootista sekä pyyntö, että marsalkka nopeasti järjestäisi Ruotsiin yhteyskuriirinsa, joka toimisi jatkossa Saksan ja Suomen välillä näiden erittäin salaisten yhteydenottojen hoitajana. Saksalaisten yhteydenotto on Mannerheimista hämmentävä. Hän jopa epäilee jonkinlaista provokaatiota. Olihan Saksa tähän saakka ollut varsin kylmäkiskoinen Suomea kohtaan sen taistellessa Saksan liittokumppania Neuvostoliittoa vastaan. Jo muutama päivä aikaisemmin alkanut venäläisten raivokas suurhyökkäys ja sen torjuminen vievät kuitenkin Mannerheimin ajan ja ajatukset kokonaan. Lisäksi joutuu hän tiivisti osallistumaan Suomen hallituksen jatkuviin pyrkimyksiin rauhan aikaan saamiseksi, sekä poliittisella tasolla kiihkeinä käyviin keskusteluihin mahdollisen Länsiavun vastaanottamisesta. Vasta 2.3.1940 päättää Mannerheim toimia, Suomen rintamien ollessa jo murtumispisteessä. Erikoisesti Karjalan kannaksen ja venäläisten Viipurinlahdelle 5 – 6 divisioonan voimin avaaman uuden rintaman synnyttämä tilanne vaati Saksan johdon arvoituksellisen yhteydenoton merkityksen selvittämistä. Hän lähettää nyt uudelleen asiamies-kenraalinsa Saksan Päämajaan tehtävänä lyhyesti tiedustella, mitä Hitler oli tarkoittanut Veltjensin aikaisemmin tuomalla nootti-tiedolla, jossa ilmoitettiin venäläisten tulevan pyrkimään rauhaan? Sen sijaan oli puna-armeija aloittanut suurhyökkäyksen kaksinkertaisin voimin ja oli Suomen armeijan kestokyky nyt murtumispisteessä.
 
Kenraali palaa 4.3.1940 illalla mukanaan sinetöity kirje von Ribbentropilta. Kirjeen sisältö oli lyhyesti seuraava: (Ib. 1. Mannerheim/ S-32)
 
Kopio Moskovaan 10.2.1940 lähetetystä nootista.
Ilmoitus uudesta Moskovalle myöhään yöllä 3.3.1940 jätetystä uhkavaatimuksesta, jossa vaadittiin Neuvostoliittoa välittömästi lopettamaan sotatoimet Suomea vastaan ja aloittamaan rauhanneuvottelut. (Göring oli tässä yhteydessä ilmoittanut kenraalille saattaneensa Neuvostoliiton asiainhoitajan, Skartsevin tiedoksi, että Saksan ilmavoimat puuttuvat välittömästi taisteluun suomalaisten puolella (Karjalan kannas, Viipurinlahti) ellei Neuvostoliitto aloita rauhanneuvotteluja.
(Useankin lähteen jälkimaailmalle jättämä tieto kertoo, että Kremlissä juuri 4 – 5 maaliskuuta 1940 käytiin kiivas väittely Suomen kanssa tehtävästä rauhasta. Sitä vastustivat voimakkaasti Molotov, Zdanov ja kenraalit, koska Suomen luhistuminen ja voitto olivat käden ulottuvilla. Stalin on kuitenkin realisti todetessaan, ettei Hitlerin tiukka noottia vielä tuolloin noin vain voida sivuuttaa. Stalin voittaa ”kädenväännön” ja Hitleriä tyydyttävä rauha Suomen kanssa solmitaan. Samalla kuitenkin varmistetaan laajoja lisäalueita vaatimalla edulliset lähtöasemat uudelle hyökkäykselle.) ( 8 )
 
Tiedustelu, oliko Mannerheim ennättänyt järjestää kuriiri-asiamiehensä Ruotsiin hoitamaan Saksan ja Mannerheimin salaisia yhteyksiä. Kuka henkilö olisi ja miten yhteys häneen järjestettäisiin?
Tämäkään Saksan johdon Mannerheimille toimittama tieto ei tuonut lopullista selvyyttä erittäin ”monisärmäiseksi” muodostuneeseen tilanteeseen. Samaan aikaan olivat kuitenkin Suomen hallituksen toimet rauhan aikaansaamiseksi. Molotovin 23.2.1940 ilmoiyyamista erittäin kovista ehdoista huolimatta, käyneet välttämättömäksi.
 
Englannin ja Ranskan johto (lähinnä Churchill ja Daladier) ovat nyt joutumassa vaikeaan asemaan suunnitelmineen, mikäli Suomi solmisi rauhan. Se olisi saatava taistelemaan katkeraan loppuun saakka (= puna-armeijan miehitykseen), että lännen lupaamat ”apujoukot voitaisiin” uskottavasti lähettää taistelun kestäessä Skandinaviaan. Rauhanteon jälkeen tätä maailmalle tarjottavaa hämäystä (= petosta) ei kentien voitaisi uskottavasti käyttää, ilman että tehty kolmen vallann salaliitto paljastuisi.
 
Jo 1 – 2.3.1940 ilmoittaakin Ranska voivansa lähettää varsin nopeasti Suomen avuksi 50 000 miestä ja pommikoneita, pääasia, että Suomi heti katkaisisi Moskovan rauhanneuvottelut. ( 1 )
 
Suomen hallitus, joka jo epätoivoissaan oli hyväksynyt Kremlin rauhanehdot, päättää vielä tiedustella Ruotsin sotilaallista apua. Vastaus on ehdottomasti kielteinen! Ruotsi ei sallisi vastarinnatta länsivaltojen ”apuretkikunnan” läpimarssia.
 
Vielä ulkoministeri Väinö Tanner yrittää saada Ruotsin ulkoministerin avulla lievennyksiä Moskovan ehtoihin, mutta se osoittautuu mahdottomaksi. Molotov on taipumaton ja Suomen hallitus alistuu. Seuraavana päivänä 5.3.1940 Molotov ilmoittaa Moskovan ottavan vastaan Suomen rauhanvaltuuskunnan. Valtuuskunta matkustaa 7.3.1940 Moskovaan. Ensimmäinen neuvottelu Kremlin edustajien kanssa on jo seuraavana päivänä. Tällöin Molotov esittää erittäin jyrkkäsanaisessa ja katkerassa muodossa Neuvostoliiton lopulliset vaatimukset. Tyypilliseen venäläiseen tapaan – tästä oli Mannerheim usein varoittanut – vaatimuksia oli edelleen lisätty (Salla, Kalastajasaarennon puolikas, Kemijärven – Sallan rata).
 
Suomen hallitus keskustelee kriittisen tunnelman vallitessa kahteen eri otteeseen 9.3.1940 näistä lisävaatimuksista. Myös Englanti ja Ranska lupaavat jälleen kiihkeästi apuaan, asettaen Suomen virallisen pyynnön takarajaksi 12.3.1940.
 
Miksi Suomi ei pyytänyt tätä ”apua”?
 
Ennakoivat tapahtumat (Veltjensin käynti 10.2.1940) ja Marskin asiamies-kenraali Saksan Päämajasta tuomat tiedot, olivat tehneet Mannerheimin varsin epäluuloiseksi erittäin monimutkaiseksi muodostuneessa tilanteessa.
 
Ratkaisu tapahtuu lopulta 9.3.1940
 
Mannerheimin 5.3.1940 Ruotsiin asettama erikois-kuriiri ”B” (=Valtiollisen poliisin silloinen apulaispäällikkö Bruno Aaltonen) tavoittaa marsalkan, tuoden saksalaisen kuriirin (todennäköisesti Veltjensin) hänelle luovuttaman ja erittäin tärkeäksi mainitseman sinetöidyn kirjeen.
 
Mitä tuo kirje sisälsi?
 
Fotokopiot saksalaisten 9.2.1940 kaappaamasta venäläisen kenraalikuriirin Lontoosta noutamista asiakirjoista, koskien Skandinavian osuutta eli sivut 4. Ja 5. Näissä paljastu Englannin (Churchill) ja Stalinin jo 15.10.1939 tekemään sotasopimukseen liittyvän rintaman ”N” (=pohjoinen) muodostaminen.
Suunnitelmaan liittyvä toimeenpanosopimus, jonka Englannin Amiraliteetti (Churchill) oli hyväksynyt Stalinin kirjeessään 28.1.1940 tekemän esityksen pohjalta. Asian olivat Stalin ja Churchill sopineet tammikuun alkupuolella 1940 Krimillä käymässään neuvottelussa.
Suunnitelman maihinnoususta Norjan rannikolla ja tiedot joukkojen vahvuuksista sekä laskettavista miinakentistä, aukkoineen mm. Narvikin edustalla.
Pyyntö Mannerheimille lähettää edustajansa tutustumaan koko kaapattuun aineistoon. (ilmeisesti aikaisemmin mainitut suunnitelmat myös rintamista ”M”, ”SE” ja ”E”, joista oli kirjeessä mukana koko Euroopan käsittävä fotokuvan pohjalle piirretty kartta.
Ulkoministeri von Ribbentropin kirjeen päivättynä 7.3.1940. Tämä kirje sisälsi perusteellisen selvityksen kaapattujen asiakirjojen sisällön perusteella syntyneestä uudesta sotilaallisesta tilanteesta Euroopassa.
Kirjeen viimeinen osa, kohta 4. Kuului seuraavasti:
 
”Kun muuttunut kansainvälinen tilanne osoittaa, ettei yksin Saksa, vaan myöskin Pohjolan kansat ja niiden mukana urhoollisesti Neuvostoliittoa vastaan taistellut Suomi, ovat joutumassa kansainväliseksi sotatantereeksi, niin maittemme yhteisen edun takaamiseksi Saksan hallitus on päättänyt puolustaa Skandinavian niemimaat ja Suomea, sekä tulee valvomaan, ettei maatamme ainakaan toistaiseksi miehitetä enempää neuvostoliittolaisilla kuin länsivaltojenkaan sotajoukoilla.
 
Saksan valtakunnan johtaja Adolf Hitler pyytää lisäksi Suomelle ilmoittamaan, että mikäli tarvitsette nopeaa sotilaallista materiaali- ja ilmatukiapua torjuessanne neuvostoliittolaisten ylivoimaista hyökkäystä, niin pyydettäessä Saksa sitä tulee heti antamaan ilman mitään vastavuoroisuuden periaatetta.”
 
Mannerheim kertoo myöhemmin salaiselle asiamiehelleen, että luettuaan kirjeen yhä uudelleen ja uudelleen, hänestä oli tuntunut ”kuin pommi olisi pudonnut!” Niin uskomattomalta oli Ribbentropin kirje vaikuttanut. Hän lähettää asiamiehensä ”B” takaisin Ruotsiin ja kehottaa tätä hakeutumaan yhteyteen pääministeri P.A Hanssonin kanssa ja kertomaan tälle mannerheimin suulliset terveiset. Niiden mukaan marsalkka arvostaa Ruotsin johdon kaukonäköisyyttä (mm. Hanssonin kielteinen kanta 13.2. ja kuningas Kustaa V. Lausunto 192.), vaikka ei tarkoin tiedäkään näiden omaamiensa tietojen taustaa ja miltä pohjalta Ruotsi ja Norja ovat ratkaisunsa tehneet, kieltäytyessään sallimasta englantilais-ranskalaisten joukkojen käyttämästä valtioittensa aluetta Suomen ”auttamisen” tekosyyllä. Marski toivoi, että molemmat maat edelleen pysyisivät omaksumallaan kannalla, vaikka Suomen hallitus Länsivaltojen lupausten houkuttelemana ja hänen vastustuksestaan huolimatta läpimarssilupaa pyytäisivätkin.
 
Epätietoisuuden kanssa painiskelevalle hallitukselleen Mannerheim antaa nyt ehdottoman kiellon olla hyväksymättä Länsivaltojen avustustoimia ja pyrkiä heti saamaan rauha aikaan Moskovassa. Siellähän rauhanvaltuuskuntamme odotti ”kylmä hiki” otsalla Molotovin ja Zdanovin uhkausten saattelemana lupaa Suomen hallitukselta rauhan allekirjoittamiseen. Mannerheim puolestaan painostaa häikäilemättä hallituksen jäseniä mm. ulkoministeri Väinö Tanneria tuon luvan antamiseen. Hän jopa sähkeitse suoraan kehottaa valtuuskuntaa olemaan luottamatta Länsivaltojen lupauksiin ja allekirjoittamaan heti rauhansopimuksen. (9)
 
Ribbentropilta saamastaan kirjeestä hän ei mainitse sanaakaan!
 
Vihdoin 11. –12.3.1940 Suomen hallitus tulee vakuuttuneeksi rauhan väistämättömyydestä ja lupa annetaan, vaikka Länsivallat vielä viime hetkellä radion kautta lupaavat epätoivoisesti ”apuaan”, jos sitä pyydettäisiin. Moskovassa rauha allekirjoitetaan yöllä 12/13.3.1940
 
Talvisota on päättynyt!
 
Inhimillisen kestävyyden äärirajoille taistellut Talvisodan veteraanien armeijamme aloitti marssinsa yhdessä Karjalan heimon siviiliväen kanssa kanta-Suomen alueille. Taistelukentät, joille vihollinen lopultakin valtavin tappioin oli päässyt, jäivät usein 100 kilometrin päähän uudesta rajasta. Rauha tehtiin kuitenkin viimeisellä mahdollisella hetkellä, sillä rintamien murtuminen eräillä lohkoilla oli enää ”hiuskarvan varassa” (10)
 
Rauhaan tähtäävistä poliittisista syistä johtuen Mannerheim vaati, joka yksin oli tietoinen kansainvälisen tilanteen muuttumisesta, vielä viimeisinä taistelupäivinä vaati yli-inhimillisiä ponnisteluja väsymyksen ja tappioiden rasittamilta joukoiltaan. Takana oli ehkä marsalkan täydellinen tuntemus venäläisestä luonteesta: ”venäläisen kanssa ei voi neuvotella, jos se tuntee olevansa niskan päällä!”
 
Viipurinlahdella 4. Div. alueella olivat joukkojemme kokonaistappiot maaliskuussa 1940, Talvisodan kahden viimeisen viikon aikana lähes 200 miestä päivässä. Suomi maksoi loppuun sakka verellä 1920- ja 1930-luvuilla leikattuja puolustusmäärärahoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *