Näin kaukaa Kiviniemen ”uutisvirta” kaivettiin

Mari Kiviniemen ”asemoinnista” kirjoitti Nobody 15. Kesäkuuta 2010
 
Näin kaukaa se alkaa:
 
Vuonna 2001 Kiviniemi kertoi Ilta-Sanomissa vihaavansa pakkaustuotteiden muovikelmuja, joita ei tahdo saada sormin auki. Erityisesti häntä raivostuttaa OB:n kuukautissuojien muovipäälliset.
 
– Sitä ei muuten saa auki kuin raivoamalla ja pakkauksen päälle hyppimällä. Muutenkin sitä on aina silloin huonolla tuulella, hän kertoi kiukunpuuskistaan lehdelle.
 
Kyseisiä kuukautissuojia valmistavalta Johnson&Johnsonilta kerrottiin eilen, että muovikelmut ovat pakkausten päällä siksi, ettei kukaan voisi kaupassa aukoa niitä. Yhtiöstä todettiin myös humoristisesti, ettei muovikelmuja poisteta, vaikka ”valituksen” on tehnytkin itse pääministeri.
 
Iltalehdessä (15.6.2010) julkaistiin paljastava ”kuvaviesti” kotikatsojille Marin juhlapuvun halkiosta Linnan juhlissa vuonna 1998.
 
Siis, mitä iltapäivämedia halusi viestittää Suomen historian toisesta naispääministeristä, ennen ”kokovartaloministeri” -luokitusta?
 
Keskustapuolueen sisäisen politiikan ”tutkiva” journalismi on jättänyt tyystin setvimättä. Näinhän se aina käy.

Yksi vastaus artikkeliin ”Näin kaukaa Kiviniemen ”uutisvirta” kaivettiin”

  1. TOSIAANKIN,,,
    Siis, mitä iltapäivämedia halusi viestittää Suomen historian toisesta naispääministeristä, ennen ”kokovartaloministeri” -luokitusta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *