Miksi kaupunki rahastaa (yllättäen) takautuvasti?

marjatta1

Turku ”selvittää yhtä sun toista” ennakoiden sote-käytäntöjä.

 
Sain tammikuun lopulla kotikaupungistani takautuvan päätöksen alkaen vuoden alusta koskien jalassani olevan pitkäaikaishaavan hoitoa. Haavahoidon hinta olikin yhtäkkiä nelinkertaistunut. Haukottuani henkeä muutaman tovin aloin ottaa selvää moisesta uudistuksesta. Kävi ilmi, että koska aviomiehelläni on minun eläkettäni kohtalaisesti suurempi bruttoeläke, hänetkin oli nyt laskettu minun haavanhoidon maksumieheksi.
 
Olemme kuitenkin kaksi eri ihmistä ja kumpikin hoidamme raha-asiamme itse. Tosin tämän lähes kaksi vuotta kestäneen sairauden aikana mieheni on kiitettävästi osallistunut avustamiseeni, kun alkuun olin pyörätuolipotilas. Hän on myös maksanut ruokamme, kun oma eläkkeeni hädin tuskin riitti sairaalamaksuihin, sidetarpeisiin ja lääkkeisiin. Nyt kun tilanne on sairauden suhteen kohentunut niin että pystyisin osallistumaan erilaisiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin tapahtumiin, kotikunta ”rankaisee” siitä, että vielä tarvitsen haavanhoitoa, nostamalla hoitomaksun pilviin. Joten voin unohtaa kulttuuri elämykset ja keskittyä maksamaan yli kolmesataa euroa kuussa siitä, että hoitaja käy puolentunnin käynnillä kahtena aamuna viikossa hoitamassa jalkaani. Samalla rahalla saisin sairaalassa reilun viikon 24 tunnin täysihoidon lääkkeineen!
 

Olen nyt saanut kaupungilta tarjouksen maksun alentamisesta hoitosetelin avulla, jolloin yksityisen firman hoitotyöntekijä käy hoitamassa haavaani. Mutta näiden kahden kuukauden hoitomaksut laittavat taloudenpitoni sekaisin pitkäksi aikaa, vaikka pyydettyäni sainkin maksuaikaa pidennettyä. Ei jatkuva hoito maksutonta ole ja sen lisäksi tulevat kuukausittaiset sairaalan kontrolli poliklinikan maksut, joten silti hoito edelleen maksaa reilut sata euroa kuussa.
 

Koen todella epäoikeudenmukaiseksi sen, että meitä pariskuntana ”rangaistaan” korotetulla maksulla. Tosiasiahan on, että miehen korkeammasta bruttoeläkkeestä menee myös huomattavasti korkeampi vero, joten käyttöraha ei suinkaan ole mitenkään valtava. Joku tuttava sanoi, että voimme hyödyntää kotitalousvähennystä enemmän kuin yksinasuva. Varmaan, mutta ensin pitäisi kyetä kuluttamaan johonkin tuhansia euroja vuodessa, niin että voisi saada siitä 45% takaisin.
 

Toisaalta ei ole niinkään varmaa, että kotitalousvähennystäkään ilman muuta saa. Tein vuodelta 2013 veroilmoituksen, koska jouduimme ottamaan vakituisen siivoojan ja myös sairauden tähden minulla oli alentunut veron maksukyky. Aikaisemmin en ole valmiiksi täytettyä veroilmoitusta muutellut, koska ei pienituloisella eläkeläisellä ole siihen tarvetta, kun joka sentti on verottajan tiedossa. En kuitenkaan saanut veronpalautusta kuin muutaman kympin ja kävi ilmi, että verovirkailija oli kokonaan sivuuttanut sairauskulut ja myös kotitalous vähennyksen. Tein tietenkin oikaisupyynnön ja virkailija kehotti minua kirjoittamaan että kyseiset vähennykset jääneet huomioimatta ja vielä viimeksi, että katso veroilmoitus! Minulle ei töissä koskaan sanottu, että katso potilasta kun teet työsi, sitä pidettiin kai itsestään selvyytenä.
 

Noin kolmen kuukauden kuluttua oikaisun jättämisestä soitin verotoimistoon ja kyselin valitukseni perään. Minulle sanottiin, että jutun käsittely voi viedä vuodenkin, joten turha odotella rahoja kovin äkkiä. Ilmeisesti valituksia on niin runsaasti, että niihin kuluu aikaa kuukausia. Luulisi, että yhteiskunnan kannalta verovirkailijoidenkin kannattaisi lukea veroilmoitukset heti ensimmäisellä kerralla, jottei tulisi niin runsaasti valituksia. Toisaalta töitä ja palkkaa riittää, kun ei heti tee työtään kunnolla. Maksuakin voi näemmä viivyttää kuukausia, sitten taas kun tavallinen kansalainen saa laskun vaikka kaupungilta, siinä on jo valmiiksi teksti , että mihin perintätoimistoon lasku korkoineen menee, jollet ajoissa pysty hoitamaan sitä.
 

Sarkooma syöpäleikkausten vaiheita

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa