Eläkkeet jäädytetty… välittämistä?

Sirpa Montonen Piira facebook-sivullaan…
 
Vuokra nousee maaliskuun alusta 49 euroa kuukaudessa, mutta oma eläkkeeni nousee 5 euroa kk eli taas tuloni ja menoni eivät kohtaa, ja tätä on jatkunut jo muutaman vuoden ajan. Mikseivät vuokrankorotuksiin ja eläkkeisiin kohdistuvat indeksit kohtaa toisiaan?
 
Pääministeri Stubb vouhkaa Suomen velasta ja säästämisestä, mutta tässäkin asiassa pitää muistaa sellainen asia, että Suomi ei itse asiassa ole lainkaan velkainen. Suomella mittava valtion omaisuus, ja jos siitä vähennetään valtion velka, niin maallemme jäisi vielä iso omaisuus.
 
Mihin ruplan heikkeneminen todellisuudessa vaikuttaa? Venäjän ruplan heikentyminen edesauttaa Venäjän vientiä ja maa hyötyy ruplan heikosta kurssista. Ruplan arvo ei vaikuta kuitenkaan Venäjän öljyteollisuuteen, koska se tapahtuu dollareissa. Putinia syytetään Venäjän talousahdingosta, mutta todellisuudessa syy Venäjän talousahdinkoon on Yhdysvaltojen ja Saudien välinen öljykiista eli katseet pitää kääntää Putinista Opeciin.
 
Venäjä on maailman ainoita maita, joka on lähes velaton. Sen talous kestää hyvin 1-2 vuoden talousvaikeudet, ja toisekseen se saa helposti Kiinalta halpakorkoista lainaa, jota Kiina jakaa mielellään.
 
Suomi ja Venäjä ovat rikkaita maita, joilla molemmilla on mittava omaisuus, eikä tämän hetkiset talousongelmat juuri niihin vaikuta.
 

* * *
 

Epeiros ... Parga ... Sirpa Piira

Epeiros … Parga … Sirpa Piira

Sirpa Piira BoD – Books on Demand, 13.6.2014 – 49213.6.2014 – 492 sivua Epeiros – Parga -kirja syntyi tiedon puutteesta, sillä varattuamme matkan Epeiroksen…
€59.90Lisää:

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *