EU <- -> NATO <- -> USA

Nato – asevoimien rinnalla?
 
Keskustan eurovaaliehdokas Mikael Pentikäinen ihastelee miten Suomen puolustusvoimia on kehitetty toimimaan yhteistyössä Nato-maiden asevoimien rinnalla. Hän esittää miten seuraava luonteva askel olisi jäsenyys Natossa.
 
Haluaako hän muuttaa myös Suomen itärajan, amerikkalaisjoukkojen tukeman Baltian Nato-rajan kaltaiseksi rintamaksi?
 
Tulisi muistaa miten kävi kun Talvisodan jälkeen lähdimme silloin ylivoimaisen Saksan rinnalla itään. Mitäs jos pysyttelisimme tällä kertaa sivussa.
 
Yleisesti väitetään, että ”Pieni maa ei pysty selviytymään ilman voimakasta taustatukea.” Ei pidä paikkaansa. Esimerksi Sveitsiä ja Ruotsia ei yritetty miehittää ensimmäisen eikä toisen maailmansotien aikana. Sveitsi säilyi itsenäisenä keskellä Saksan niehittämiä maita. Saksa arvioi, että itsenäinen Ruotsi oli varmempi malmin toimittaja kuin mahdollisesti miehitetty maa. Edelleen väitetään, että ”Nykyaikainen sodankäynti vaatii korkeaa ja kallista teknologiaa.” Nykyhaikaisella kalliilla sotakalustolla voidaan kyllä nopeasti pommittaa valtio kivikaudelle, mutta yksimielistä käsiaseilla varustettua kansaa sillä ei pystytä nujertamaan. Vertaa Vietnam ja Tšetšenia.
 
Yrjö Saraste

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *