”Paikkaa omat hampaasi”

Hiljattain luin lehtikirjoituksen, jossa erästä asiakasta oli kehotettu ostamaan paikkatarvikkeet apteekista ja omatoimisesti paikkaamaan hampaansa, koska ajan saaminen kunnallisesta hammaslääkärijärjestelmästä olisi kestänyt liian kauan.
 
Kaikki tiedotusvälineet ”keskustelevat” ns. SOTE-uudistuksesta nyt jo kuukausien ajan.
 
Organisaatioita on luotu, kokouksia pidetty ja työryhmiä perustettu, mutta ainakin omalla kohdallani on lapsi tainnut mennä pesuveden mukana viemäriin. Viime vuoden keväällä oikeassa nilkassani todettiin syöpä sarkooma, jota sitten alettiin yliopistollisessa sairaalassa (TYKS) hoitaa. Vietin viisi viikkoa sairaalassa ja niiden aikana jalkaa leikattiin viisi kertaa. Osa haavasta ei kuitenkaan umpeutunut, joten kesäkuun lopulla tehtiin kuudes leikkaus ja vihdoin heinäkuun lopulla saatiin aloittaa sädehoito, joka kesti seitsemän viikkoa.
 
Haava ei ollut kokonaan umpeutunut, mutta syövän leviämisen estämiseksi oli sädehoito saatava tehdyksi.
 
Sädehoito huononsi jalan kuntoa myös terveiden kudosten osalta, joten lokakuun puolivälissä oli tarkoitus tehdä vielä yksi ihonsiirto. Syystä tai toisesta ei kiireellisenä tilattua leikkausta kuitenkaan saatu tuona päivänä tehtyä, vaan vietin sairaalassa päivän saamatta kyseistä hoitoa. Seuraava aika ilmoitetiin olevan marraskuun puolivälissä. Haavan kunto huononi kuitenkin nopeasti, jolloin otin yhteyttä haavahoitajaan ja uusi leikkausaika saatiin lokakuun loppuun. Olin taas sairaalassa kaksi viikkoa ja jalkaa leikattiin kaksi kertaa.
 
Pääsin kotiin ja marraskuun lopulla oli taas haavapoli, jossa haavasta otettiin näyte ja sairaalasta luvattiin ottaa minuun yhteyttä tarvittavan lääkkeen suhteen, sillä leikkausten tulokset eivät näyttäneet hyviltä. Yhteydenottoa ei kuulunut ja koetin sitten itse ottaa yhteyttä, mutta kumpaankaan numeroon ei vastattu. Sain jopa kotihoidosta haavaa hoitavan hoitajankin kokeilemaan soittamista, yhtä laihoin tuloksin.
 
Lopulta syöpälääkärin vastaanotolla hän katsoi koneelta näytteen vastauksen ja määräsi siinä ehdotetun lääkekuurin. Kuuri loppui sopivasti tapaninpäivän aamulla ja tällä hetkellä jalka särkee kaikista särkylääkkeistä huolimatta yötä päivää, enkä kykene kivun takia astumaan sillä. Välissä oli haavapoli, jossa todettiin jälleen kerran haavan kunto huonoksi, mutta näytettä ei kannattanut ottaa koska lääkekuuri oli kesken. Samalla selvisi , että edellinen hoitaja oli joko lomautettu tai talkoovapaalla, joten siksi ei tullut yhteydenottoa. Selvisi myös, että osasto, jossa olin ollut hoidossa oli pyhiksi säästösyistä toiminnassa vain osittain.
 
Eli mikä on mennyt pieleen?
 
Haavaa on hoidettu koko ajan, mutta ainakin yksi ongelmista on siinä, että kenelläkään ei ole kokonaisnäkemystä tai vastuuta juuri minun asiastani. Jokainen työntekijä, joka kohdalleni on osunut, on tehnyt parhaansa ja hoitanut haavaa annettujen ohjeiden mukaan. Kotihoidosta tulee jatkuvasti työntekijä, joka ei ole hoitanut juuri minua aiemmin tai kuten viimeksi sijainen, joka on nähnyt haavan heinäkuussa. Myös sairaalassa niin hoitajat kuin lääkäritkin ovat vaihtuneet monta kertaa. Mielestäni tässä pieni olisi kaunista eli jos kotihoidosta olisi kaksi tai korkeintaan kolme hoitajaa ja heillä mahdollisuus olla yhteydessä sairaalaan hoitavaan lääkäriin tai lääkereihin tilanne pysyisi hallinnassa.
 
Nyt kiireellinenkin lähete kestää kuukauden tai jopa kuusi viikkoa ja lähes aina on vastassa työntekijä, joka ei tunne asiaa ennestään. Mitä kauemmas järjestelmä vie hoidon päättävästä lääkäristä sitä huonompi on tulos. Säästöä ei todellakaan synny ja hoitotuloskin on mitä sattuu! Inhimillisen kärsimyksen lisäksi on palanut sekä omaa että yhteiskunnan rahaa runsain mitoin, eikä tulos kuitenkaa vaikuta hyvältä.
 
Marjatta Kannus
 

 Tästä  esikoisromaanin LOTTOVOITON esittelyyn.

 
* https://kirja.elisa.fi/ekirja/lottovoitto<… ekirjana
 
* painotuotteena

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *