ProMerit.net - arvojen puolesta

Promerit.net
Facebookissa

Näin kävi, presidenttikisan “ennuste”; päivitetty 26.8.2011

verkkokaupassaMinulla on presidenttikisaan “ennuste”. Kehyskuvio lähtee siitä, että maalaisliitto/keskustapuolueen​ presidenttikausi (25 v.) päättyi Kekkosen luopumiseen ja kepun presidenttiä ei tule ainakaan minun eloni aikan; Kepu kuihtuu pienpuolueeksi niin kuin Ruåtsissa. Paavo Väyrynen ei pysty palauttamaan menetettyjä kunnian päiviä…

SDP:n presidenttijaksot (30 vuotta) päättyvät Tarja Haloseen. Myös demarit hiipuvat seuraavissa vaalitaistoissa. Kaksi vuosikymmentä 1991 – 2011 on ollut kansakunnalle menetysten aikaa. Prof. Jyrki Virolaista mukaillen:
* Meidät on johdettu eurooppalaisiin “pöytiin, joissa asioista todella päätetään;”
* Meiltä on viety oma raha markka (“ei ole mulla markkoja taskussa”), ja se on johdattanut meidät samalla iki-ihanaan eurooppalaiseen rahaliittoon ja euroon;
* Kansalaisilta torpattiin – aiheettomina – vaatimukset kansanäänestyksestä euroon liityttäessä.

Itseasiassa SDP tekee puolueena virheen jos Paavo Lipposesta tulee ehdokas; vrt. taannoiset “puheenjohtajien vaihtovuodet” .. Ulf Sundqvistin vaihtaminen Pertti Paasioon jne. jotka johtivat ns. hallitussa rakennemuutoksessa pankkilamaan, eli Suomen muokkaamiseen EURO-kuntoon ja …tässä nyt ollaan.

Kuten tiedetään Suomessa on vaikuttanut kolmen “suuren” kauhun tasapaino, nyt “vuorossa” on KOKOOMUS ja Sauli Niinistö, eli kokoomuksen viimeisin presidentti oli J.K. Paasikivi ja sitä ennen Pehr Evind Svinhufvud.

Timo Soinilla on “nokituksen” paikka; kenelle toisella kierroksella perussuomalaisten äänet siirtyvät. Minä veikkaan Niinistöä.

Paavo Arhinmäki jatkaa Suvi-Anne Siimeksen tuhotyötä häivyttääkseen Vasemmistoliiton puoluekartalta.

Päivi Räsäsen poliisiministerin pesti EI ISTU kristillisiin arvoihin.

Näyttää siltä, että ruåtsalaisten Stefan Wallin ei tunne kotimaansa historiaa, ei ainakaan talvi- ja jatkosodan ajoilta ..

Vihreät ovat mitä ovat kuin rannan kaislikko, joka häälyy virran ja tuulten mukaan.
Tässä alkupalaksi.Näytä lisää

Share

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Ei löytynyt.

9 Responses to “Näin kävi, presidenttikisan “ennuste”; päivitetty 26.8.2011”


  • “… Ulf Sundqvistin vaihtaminen Pertti Paasioon …”

    Juttu meni juuri päinvastoin: Pertti Paasion tilalle vaihdettiin Ulf Sundqvist.

    • Demarit ovat kautta aikojen loistaneet tupeksimisillaan, jonka ylittävät vain koksujen partiopoikien touhut.

      -Mutta siitä huolimatta näille töppöilyille annetaan “valtiomiestason” status.

  • Kiitos Igor. Niimpähän oli.

    Toki olisi pitänyt tarkistaa omasta “arkistostani”, nimittäin tuon puheenjohtajavaihdon yhteydessä Turussa oli SDP:n puheenjohtaehdokkaiden tenttitilaisuus. Olin läsnä erääseen paikallisradioon tekemässä haastattelua.

    Ulf Sundqvista ja Erkki Tuomioja väistelivät niin etten saanut tilaisuutta tehdä heille kysymyksiä. Matti Louekoskelta sain haastattelun.

    Turkulaiset demarit tukivat Sundqvistia. Eipä siitä kummemmin, omituisiin valintoihin kerta tuo ei ollut ensimmäinen, tuskin viimeinenkään.

    Näyttää siltä tulevaisuudessa, että Turun demareistakin tapahtuu siirtymää perussuomalaisiin. Politiikan kartta muuttuu…

  • Älkääpä “pojat” aliarvioiko Suomen kansaa !

    Minäpä olen tahollani ollut korvat auki nuoremman väen tunnoista nykyisiin ehdokkaisiin !

    Soinin tyylistä tykätään, mutta hänen kykyään todella vaikuttaa epäröidään ! “Eläkevaari” on saamassa ääniä varsin kummallisin perustein: “vaarille ei tarvitse maksaa jättieläkettä todennäköisesti enää kovin montaa kymmentä vuotta” ! Kansa voi siis ryhtyä Suomen talouden pelastajaksi “pienin” teoin ? Väyrysen kolmivuorisen takin jatkuvan kääntämisen tuntuvat tietävän jo jopa parikymmppiset äänestäjät ! Saulista nuorilla ei juuri ole mielipiteitä … korkeintaan hänen “osallistumisestaan” piirrettyyn animaatioon hahmomuodossa parisen vuotta sitten; olen itsekkin katsonut rainan, ja se Ylen pitäisi ehdottomasti esittää ennen vaaleja …

    Teidän “poikien” keskustelemista jutuista alle 30-kymmpiset nuoret eivät yleensä tiedä yhtään mitään ja puoluekanta ei ole niin merkityksellinen, kuin yleisesti luullaan … usko kun on mennyt KAIKKIIN polittisiin puolueisiin !

    Minä olisin valmis heittämään kehiin MUSTAN HEVOSEN; mistä sen vaan löytäisimme ? Inho poliittisiin puolueisiin on noussut vaalienjälkeisten toimien seurauksena sellaiselle tasolle, että lähes kuka tahansa poliittisiin puolueisiin situtumaton ehdokas tulisi olemaan varteenotettava ehdokas !

    Ikävä kyllä vanhat puolueet ja “oikeusministeriö” on kasannut ison läjän kiviä noiden rattaiden tielle … “veltto” oli aikaansa edellä ? Ja samoilla perusteilla ei enää voi päästä ehdokkaaksi; senverran ovat lakeja muutelleet ?

    Ryhtykäämme me Promeritlaiset; kukin sydämensä mukaan etsimään todellista Suomen pelastajaa, eli SITOUTUMATONTA ehdokasta, joka mahdollisesti valituksi tullessaan on PUOLUEOHJAUKSESTA vapaa; vapaa kuin taivaan lintu !

    Heittäkää ilmoille nimiä puoluepolitiikan soppaan sekaantumattomaista mahdollisista ehdokkaista; ehkä kansa nappaa jonkin nimen kiinni “velton” esimerkin siivittämänä … huono lainaus … itseltäkin meni into !

    Mutta kaikenkaikkiaan minua kiehtoisi saada Suomeen ihka ensimmäinen puolueista vapaa todellinen KOKO KANSAN PRESIDENTTI; joka voisi vapaasti puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin ja poliittisiin virkanimityksiin !

    Hullu ehdotus, mutta onko se sittenkään niin hullu ?

    Tämä kansa on aikansa katseltuaan Helsingin herrojen touhuja valmis tarttumaan jokaiseen oljenkorteen !

    Ehkä joku musiikin saralla kunnostautunut, joka tuntee kansan todellisen sydämen ? Saivathan Putaansuu ja Uusipaavalniemi omalla sarallaan kumpikin äänivyöryn.

    Tulee mieleen pieni Soinin näpäys Paavolle: Mietinkin edustaako Paavo kansalle menneisyyttä vai tulevaa ?

    Eikös “pojat” siirrytä historiankirjoituksen “kirjoitusvirheiden” korjaamisesta Suomen TULEVAISUUDEN korjaamiseen !

  • Kannatan “Luigin” ehdotusta mustasta hevosesta presidentin valissa, mutta eräin huomautuksin.

    Olin tiiviisti “läsnä” vuoden 1994 presidentinvaalin kuvioissa kun Martti Ahtisaaresta (poliittisesti mustana hevosena) tehtiin Suomen, silloin vielä itsenäisen tasavallan, presidentti ja huonosti kävi.

    Ahtisaari on allekirjoittanut aiesopimuksen NATOON liittymisestä ja vahvistanut Euroopan Unioniin liittymissopimuksen. Minun mielestäni Ahtisaari on Suomen presidenteistä kelvottomin.

    Tässäkin aiheessa on mielenkiintoista kun “Luigi” ja SUURI yleisö pitävät historian “kirjoitusvirheiden” julkistamista turhanpäiväisenä; että pitäisi “vain pohtia tulevaisuutta”.

    Mitenpä pohdiskelet kun esim. Pariisin rauhansopimuksella 1947 voittajavaltiot (osa nykyisiä EU:n jäsenvaltioita) tuomitsivat Suomen poliittisen johdon sotarikollisina ikuiseen kiroukseen. Tämän ajan poliittinen johto Suomessa ei kykene palauttamaan ko. syyllistettyjen kunniaa ja mainetta?

    Mutta kansakunta hurraten ottaa vastaan valtakunnan korkeimpaan virkaan valikoiman henkilöitä, jotka ovat johtaneet Suomen tähän alennustilaan talouden ja demokratian osalta. Tältä osin olen “Luigin” kannalla.

    Kansakunnalle media vakuuttaa laman olevan OHI. Kuitenkin koko ajan työpaikkoja häviää ja iltaruskon puolella horisontissa uhkaa velkakriisi pahimmillaan.

    Britanniassa rymisee, Italiassa kohta muutkin kuin kattilat paukkuvat. Suomessa festivaalit keräävät ROSKAAVIA joukkoja ennätysmäärillä.

    Salaamisen, peittelyn ja valehtelun kulttuuri senkun jatkukoon? Niinkö, vai löytyykö Suomesta ryvettymätöntä kansanjohtajaa? Melkein on myönnettävä, että Isä Mitrokin passaa…

    • Kyllä historiasta pitää oppia, mutta Suomi on mielestäni tässä nykyisessä tilanteessa nimenomaan ammattitaidottomuuden takia. Ylisuureen virkakoneistoon ei ole valittu PÄTEVYYDEN; vaan POLIITTISEN “sopivuuden” perusteella !

      Myös presidentin virkaan tulisi saada joku oikeasti PÄTEVÄ, joka uskaltaa Eurooppalaisissa neuvottelupöydissä sanoa EI, jos “kyllä” sanominen on SUOMEN EDUN VASTAISTA … viittaan tässä Suomen Kreikan velkaneuvotteluihin ja “takuisiin” !

      Selvään ja jokaisen ymmärrettävissä olevaan paperiin nimi; muihin ei !

      Ja presidentti, joka uskaltaa tehdä todellisia uudistuksia Suomen “oikeuslaitoksen” korkeinta johtoa myöten !

      Kekkonen; vaikka itsevaltias olikin; sentään ajatteli tavallista kansalaista enemmän, kuin yksikään presidentti hänen jälkeensä ? Ja kyllä nuorempikin väki arvostaa Kekkosta yllättävän paljon; jopa parikymppiset !

      Minun mielestäni; ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että Suomen pelastajaa ei vielä ole nähty mediassa !

      Lama ei ole ohi niinkauan, kun työnteko ei ole kannattavaa … palastusasalalle saatu ( 1.7. 2011 ) saatu takuupalkkalaki teki heidän pätkätöistään kannattavaa, mutta monet muut alat painivat todellisen työvoimapulan kanssa ! Suomen koulutusjärjestelmä ja koulukirjat ovat eräiltä osin jopa 100 vuotta jäljessä ?

      Kela kehittää tukien väärinkäyttäjien valvontaa ja kriminalisointia … siis tuensaajan ja Kelan välistä kissa-ja hiirileikkiä; samalla, kun asia voistaisiin suurelta osin ratkaista valtakunnallisella takuupalkkalilla, joka nostaisi moraalia, ja tekisi pätkätöistä OIKEASTI kannattvaa toimintaa !

      Ei Suomea nykymaailmassa nosteta nousuun EU-elimien Saksalais – tai Ranskalais-päättäjien toimesta; itse meidän on se tehtävä !

      Pienyrittäjät yrittävät työllistää Suomessa, ja virkakoneisto pistää kapuloita rattaisiin minkä kerkiää ! Energian hinta pilvissä; pakettiautojen “käyttömaksut” jopa 10 kertaisia kilpailijamaihin verrattuna; kiinteistövero tekee hallien; jopa terpeellisten rakentamisesta osin kannattamatonta. Samalla poliitikot suurella suulla puhuvat “yritystoiminnan tukemisesta”; vaikka tuetaan vain harvoja ja valittuja ( niitä joiden osakkeita on omassa tai sukulaisen plakkarissa).

      Se on totta, että salaamisen ja peittelyn ilmapiiri ulottuu aina preisdentinvaaleihin asti; Olenkin ( jos kynällisisä lahjoja olisi suotu ) harkinnut kirjan kirjoittamista: aiheena Väärän presidentin kausi !

      Nimittäin tosiasiassa Halosta ei toiselle kaudelle valinnut Suomen kansa; vaan OM Johannes Koskinen ! Ja perustelen väitteeni; Jos Koskinen ei olisi “vapaaehtoisesti” eronnut oikeusministerin paikalta 2005 olisi EOA päätöksen 876/2/05 kaltainen presidentin, ja ministerinvastuuasia pullahtanut Suomen Perustuslain mukaan Eduskunnan pöydälle parhaimpaan kamppanja-aikaan ! Tilalle otettiin surullisenkuuluisa Luhtanen allekirjoittmaan lakimuutos asetuksella hiljaisuudessa ilman Eduskuntaa.
      Haloselle siis monen muun politikon tapaan annettiin “vaalirauha” ! Jopa eduskunnan “oikeusasiamies” uskalsi antaa “erään” presidentin-ja ministerinvastuuasian julkisuuteen vasta 20.12. 2007 rikoslain korjaamisen “aattona”; siinä olen samaa mieltä kanssanne, että historiasta tulee opia sen, verran, että VAPAA TIEDONKULKU tulee sallia vapaissa ja demokraattisissa vaaleissa !

      Etyjin vaalitarkkaiijat olivat viime eduskuntavaaleissa Suomessa; vaikka heidän olisi tullut olla jo kaksissa edellisissä vaaleissa ! ( pyynnötkin tietääkseni on toimitettu ).

  • Olli (Toivo Olavi) Puolitaival

    Olenkohan typeryydessäni väärinymmärtänyt nuo edellämainitut sdp-ideaan ja leimallisesti sdp-henkilöihin kohdistuvat negatiivissävyiset arvioinnit kun mahdollinen tuleva Suomen Tasavallan Presidentti, kaasuputkimies Paavo Lipponen on ihmisten pelastaja, itseaiheutetuista henkilökohtaisista stragetioistakin. Tästä konkreettinen esimerkki on kansalaisen (oman puoluetoverinsa), Ulf Sundquistin pelastaminen, jopa Suomen korkeimman oikeuden epäoikeuden mukaisesta Suomen kansalaisen raatelusta ja kohtelusta. KaasuPaavo pelastaa tovereita raatelevan Suomen hävittömän korkeimman oikeuden raatelun jäljiltä.

    Paavon puoluetoveri Arja Alho paljastaa “Lipponen teki aloitteen Sundquist-sopimuksesta: Sundquistin tuomio:

    - käräjäoikeuden tammikuussa 1995……. 26.000.000,-FIM
    - hovioikeus marraskuussa 1995……..26.000.000.-FIM
    - korkeinoikeus heinäkuussa 1997………9.000.000,-Fim

    Kanslaisten eteen uhrautuva Paavo ei piitannut KKO:n
    typerysten “vääristä” tuomioista. Olihan kysymys toverista sdp-eliittiin kuuluvasta henkilöstä, joka Paavon mukaan on myös KKO:ssa otettava vakavasti. Tällainen typeryys ja vääryys on korjattava ja Paavo sen korjasi seuraavasti:

    - Lippos-/Alhosopimus syyskuussa 1997…..1.200.000,- FIM,
    jonka jälkeen Ulf Sundquistille jäi maksettavaa verovaikutuksen jälkeen…………………640.000,- FIM

    Paskat nuista KKO:n nuijista kun ei ne ällää PL 6 §:n oikeudenmukaisen suomalaisen “hyvintoioikeusvaltion” toiminnan todellista ydintä näissä tasa-arvokysymyksissä.

    Eikä voi edes olettaa ettei Kaasu-Paavo tunne yhdenvertaisuusdirektiiviä, joka edellisen käytännön esimerkin mukaan toisi uutta tulevaisuustoivoa…

    Kun IsoPaavo olisi (täysin kuvitteellinen toivon odotus) Suomen tasavallan Presidentti, jokaisen kansalaisen henkinen johtaja ja oikeudenmukaisuuden jakaja, niin minkä toivon se antaa kaikille niille ns. Koiviston konklaavin 6.5.1992 tuhonneille; yrittäjille, perheilleen, lapsilleen ja vanhuksilleen. Paavo Suomen Presidentiksi ja henkiseksi johtajaksi, joka antaa uutta toivoa oikeusraiskatuille.

    Oliko tämä loppu sittenkin vain kuvitteellista unta, mutta alku on todellista suomaista poliittista oikeutta.

  • Satiiri on vaikea laji; varsinkin Suomessa, kun tuppaa kaikki menenmään farssin puolelle !

    Entinen äidinkielenopettajani saisi tuosta lausunnosta raivarin, mutta saakoon.

  • Onko presidenttien eläkkeiden jättinosto poliittista peliä nuorimpia presidenttiehdokkaita vastaan suunnattu poliittinen isku ? Mitä vähemmän elinvuosia presidentillä jäljellä sitä vähemmän hänelle tulee maksaa eläkettä ?

    Kansa on raivona nyt Eduskunnan käsittelyssä olevasta presidenttien eläkkeiden nostosta … kuka vetelee Suomen marionette-eduskunnan naruista ? Edellisen uutisen “eläkkeitä pitää leikata” muste ei vielä ole ehtinyt kuivua, kun hiuksia taas irtoaa veronmaksajien päistä !

Jätä vastaus