Verkkolehti US:n päätoimittaja Markku Huusko on ehättänyt listamaan tulevan parivaljakon presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Jyrki Kataisen haasteet:
../.. edessä ovat Euroopan talouskriisin syveneminen, kuntauudistustappelu, varuskuntien alasajo, Suomen valtiontalouden ongelmien paisuminen ja niihin liittyvä miljardileikkauslista, veronkorotukset, Venäjän sisäinen kuohunta ja suhteiden hoitaminen tähän demokratian savijaloilla seisovaan jättiläiseen, Nokian rippeille rakentuva hentoinen talouskasvu tai taantuma, Afganistanin sodan tuskainen jälkihoito, Iranin kriisiytynyt tilanne, Syyria, Irak, Libya, Sudan, Somalia jne. ../..
Nuo ovat ulkoisia asioita, joihin presidentti ja hallitus joutuvat rakentamaan ratkaisut uudistetun perustuslain mahdollistamin keinoin – yhdessä.
Pahemmat barrikaadit ovat edessä sisäpolitiikan osuuksilta syksyn kunnallisvaalikahinoista.
Presidentin aalin toisen kierroksen 25 000 hylättyä äänestyslippua taitaan olla lajinsa ennätys Suomessa ja enteilee protestimielialojen merkittävää kasvua. Toisdin sanoen puolueuskollisuus ei ole enää “periytyvää”.
Otsikoita mediassa:
Niinistö aikoo koko Suomen presidentiksi
Sauli Niinistö äänivyöryllä presidentiksi
Soini: Maanvyöry ja konservatiivien voitto
Katainen: Tolkun yhteiskunta tuli takaisin
Salossa uskotaan Niinistön tuovan kaupungille mainetta
Niinistön kannattajien pitkä odotus on ohi
Kiviniemi: Presidentin vaihtuminen ei tuo suurta muutosta
Vapaavuori: Presidentistä aktiivisempi keskustelija
Tuomioja Ylelle: Moni ei kokenut kumpaakaan omakseen (
Haukio: Ihmiset uskoivat unelmaan
Niinistön kampanjapäällikkö: Parempaa kuin odotin
Promerit.net

* Katso ja kuuntele osa 1/3

Ajasta sodan myrskyn silmässä ja Vilho Tahvanaisesta facebookissa




Marjatta Kannuksen esikoisromaani mm. lamavuosilta
puheenvuoroja vuodelta 1944. Kirja ollut kiellettynä n. 60 vuotta; ja on sisällön osalta edelleen ajan tasalla.
Heikki Urmas, Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät CIA:n ja KGB:n taistelu Suomen politiikasta 1970-luvulla

0 Responses to “Presidentin vaalien arki alkaa.”