ProMerit.net - arvojen puolesta

Promerit.net
Facebookissa

Perussuomalaiset Berliinin muurilla

Suomen sisäiset ja lukuisat Berliinin muurit ovat pysyneet vielä pystyssä.

Mielestäni perustuslaki ”uudistuksen” HE 60/2010 eli LJL 3/2011 toisesta eduskuntakäsittelystä 13.9.2011 alkaen, ilmassa on ollut jo havaittavissa tervetullutta Suomen sisäisten Berliinin muurien huojuntaa. Seuraava puoli vuotta näyttää mielestäni sen, että ajetaanko Suomea edelleen eteenpäin 1970-luvun valoilla ja tavoilla. Yhteisten asioiden hoitaminen eli kiinnostus politiikkaan on onneksi Suomessa iloisessa nousussa.

Muutama päivä sitten uutisvirrassa ilmoitettiin perussuomalaisten lähtevän aktiivisesti mukaan ay-liikkeen toimintaan. Perussuomalaisilla on tarkoitus tehdä ay-liikkeestä uutistietojen mukaan todellinen työntekijöiden edunvalvoja. Se on kova ja erittäin kannatettava lupaus perussuomalaisilta. Kun päävastustajina ovat EK, SAK, AKAVA ja STTK sekä niiden alaiset liitot, valtapuolueklikit sekä niiden sidosryhmät, niin haastetta riittää. Varsinkin, kun perustuslain vastainen nelikantainen toimintamalli on osoittautunut kaikille siinä mukanaolijoille varsinaiseksi rahasammoksi. Myös maksulliselle ja viralliselle medialle Suomessa.

Aikanaan sain tehokkaan peruskurssin tähän pyhään kokonaisuuteen Suomessa. Sen antoi, nyt jo edesmennyt tuttavani, joka seurasi yli 30 vuoden ajan ammatikseen päättäjiämme läheltä. ”Petri muista aina nämä kaksi asiaa Suomesta. Korporatismi. Apparatsikki. Siis aina.” Silloin en paljoa noista sanoista ymmärtänyt, jos nytkään. Mielestäni alan kuitenkin jo pikku hiljaa tajuamaan, miten vakavasta asiasta on kysymys. Ihan jo perustuslakimme takaamien perusoikeuksien jatkuvan toteutumattomuuden kannalta katsottuna.

Perussuomalaisten ay-hankkeen päämies Matti Putkonen on itse ollut rakentamassa, ylläpitämässä ja salaamassa lopussa olevan linkin kautta aukeavaa perustuslain(kin) vastaista työntekijöiden kyykytyskoneistoa. Muistini mukaan Matti Putkonen oli SAK:oon kuuluvan Metalliliiton pitkäaikainen koneistojyrä, konsensus-guru eli aito apparatsikki. Eikä siinä mitään. Aina sellainen henkilö, joka on rehellinen aatteelleen tai taustajoukoilleen, on parempi kuin sellainen henkilö, joka puhuu eri asioita kuin todellisuudessa tekee.

Tiedä sitten, onko todellisuudessa Matti Putkosen kohdalla mikään muuttunut? Itse toivon aina parasta ja pelkään pahinta. Kunnes aika mahdollisesti toisin näyttää. Eli olen monien yhteiskunnallisten asioiden suhteen rehellinen ja aito optimistinen pessimisti.

Urakka ay-liikkeenkin suunnassa on perussuomalaisille kova, mutta kunnioitettavan rehellinen. Ovathan nelikantaisen toimintamallin rakentajina, ylläpitäjinä ja salaajina toimineet sixpackin puolueet (sdp, rkp, kokoomus, vihreät, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit) sekä käärepaperikeskusta. Jo vuosikymmenten ajan.

Parasta mitä perussuomalaisten esiinmarssi ay-liikkeen suuntaan voi tarkoittaa tulee tässä.

Ainoastaan kohta lopun linkistä aukeavan, läpimädän ja perustuslainkin vastaisen vakuutusoikeudellisen erityistuomioistuinjärjestelmän perusteellinen auki repiminen, tunnustaminen, korjaaminen ja korvausten maksamista varten tarvittavien selvitystoimien käynnistäminen vakuuttaa. Ainakin minut ja muutaman satatuhatta muuta, joilla on myös läpimädästä ja perustuslain vastaisesta vakuutuslääkärijärjestelmästä omakohtaista kokemusta.

Eduskuntavaaleissa 2011 perussuomalaisille myönnetty avoin asianajovaltakirja saattaa aiheuttaa vielä sen, että saamme viimeinkin tietää onko perustuslain 88§:n takaamalle perusoikeudelle vastinetta käytännössä. Meidän kaikkien suomalaisten keskuudessa. Vai joko senkin vaikuttavuus on ulkoistettu Euroopan unionille?

Toivottavasti pahasti rupsahtanut presidentti-instituutiomme saa seuraavaksi edustajakseen perustuslain hallitsevan arvojohtajan. Tähän astisten harhaanjohtajien sijaan.

Kovaksi perussuomalaisten (ja vasenryhmän) taistelun ay-liikkeen vallasta ja siitä, että kenen hyväksi sitä todellisuudessa käytetään, tekee maan vakiintunut tapa. Tässä kohtaa tarkoitan institutionaalista eli rakenteellista korruptiota. Tunnetaan myös näinä tasa-arvon aikoina ”Sutki Sisko”- ja ”Hyvä Veli”- järjestelminä.

Perussuomalaisiin on jo varmasti kohdistunut ja tulee kohdistumaan erilaisia vaikuttamisakteja uida kiireellä, niin sanotusti sameisiin; kansan vallattomiin korporativistisiin vesiin. Nämä vaikuttamisyritykset tulevat olemaan tyylikkään lempeitä tai sitten hyvin ärhäköitä. Kotimaisia ja myös lisääntyvässä määrin ulkomaisia. Tarjolla tulee olemaan pientä kahvirahaa ja pitkäkestoisesti tippuvaa kaasuttelurahaa. Hyvä palkkaisia virkoja. Erilaisia ”ei niin väliä lopputuloksesta” – sarjaan kuuluvia rahakkaita projekti- ja työryhmän vetotehtäviä sekä jäsenyyksiä unohtamatta.

Perussuomalaisten asema on mielenkiintoinen sekä historiallinen jo sen takia, että Suomessa ei tehdä päättäjien toimesta koskaan virheitä. Taikka tarkoituksellisesti ja pitkäkestoisesti sekä suunnitelmallisesti selkeitä perustuslain vastaisia loukkauksia saatikka puhtaita rikoksia. Suomessa ollaan saatu pidettyä 1970-luvulta alkaen yllä, tämä DDR-tyyppinen ihannetilanne. Olemme avoin, länsimainen demokratia ja hyvinvointiyhteiskunta. Tätä mantraa tiuhaan toistellessa, mitään isoja perustuslakien vastaisesti tehtyjä härskiyksiä ei päättäjiemme ole tarvinnut koskaan tunnustaakaan. Eikä niistä ole kukaan joutunut oikeudelliseen vastuuseen. Ainakaan vielä.

Ja tähän, Suomen sisäisten Berliinin muurien takapuolelta ruohonjuuri- ja katutasolta murtumaan lähteneeseen, koko ajan leviävään muurinrakoon perussuomalaiset nyt vaalivoitoillaan osuivat. Niin halutessamme ja uskaltaessamme yhdistää voimavaramme. Suomen sisäiset ja sitkeimmätkin Berliinin muurit murtuvat. Vain yhdessä toimien olemme enemmän.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

* Harmaa hallinto ja Suomen ihmisoikeustilanne 2011

Suomen ihmisoikeustilanne 2010 – EIT Päivi Hirvelä 2006

Share

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Ei löytynyt.

1 Response to “Perussuomalaiset Berliinin muurilla”


  • Olen itsekkin tehnyt huomion, jonka takia en tiedä itkeä vai nauraa. Kun viimeisissä vaaleissa moni ehdokas vaihtoi puolueen PerusSuomalaisiin tuli entisistä Keskustan ja Kokoomuksen sekä SDP:n riveissä HYVINÄ tunnetuista kansanedustajaehdokkaista YHTÄKKIÄ “rasisteja”; siis henkilöt pysyivät samoina, monet jopa pitkänlinjan politikoista muutamassa yössä muuttuivat lähes Hitlerin kaltaisiksi “rasisteiksi” ?

    Tässä samalla selvisi, minkä puolueiden jäsenkirja suurimmalla osalla suomen lehtimiehistä on ?

    Ja ompa netissä julkaistu sekunttikellolla mitatut ajat, kuinka paljon kukin ehdokas on YLE:n vaalitenteissä puheaikaa saanut … erot olivat hätkähdyttäviä !

    Mutta ei mitään uutta auringon alla; sitä lopataan; jolta tulevaisuudessa uskotaan eniten rahaa saatavan !

    Tein jo 2005 – 2006 Etyjin vaalitarkkailijoille pyynnön selvittää vapaan tiedonkulun estämistä presidentinvaaleissa; hiljaista oli ? Viimevaaleissa kuitenkin jostakin kumman syystä rantautuivat Suomeen ?

    2005 Om Koskinen “valitsi” Halosen eroamalla “vapaaehtoisesti” estäen “presidentin- ja ministerinvastuuasian” tulon julkisesti Eduskunnan pöydälle juuri ennen vaaleja !

    Minua on jäänyt askarruttamaan kysymys sovittiinko jo tuolloin kabineteissa; minkä puolueen johtohahmosta tulee seuraava presidentti ? Niin läpinäkyvää kaikessa on ollut vaalitenttajien kysymyksenasettelu ja asiakysymysten välttely ! Esimerkiksi nyt hiusvärin käytöllä näyttää olevan ratkaiseva merkitys tulevassa viranhoidossa ?

    Esim. Kreikan mahdollisen eron eurosta Suomelle tuomaa velkarasitusta ei ole keskusteluissa juuri näkynyt …. “ei siis mitään pelättävää” .. päät puskassa menemme teuraspenkkiin ?

    Miksi me emme pelkäisi; kun presidentit ja ministerit PELKÄÄVÄT niin paljon, että Perustuslakiin loppasivat täydellisen virkavastuun poistopykälän ( 118 §:n lisäys syyteoikeuden poistosta ). Ei kai mitään pelättävää ole, jos on täydellisen vapaa kaikesta vastuusta ?

    PÖÖ vaan takaisinpäin, jos Koiviston Konklaavi tutkitaan ja Perustuslain 118 § puretaan sekä Stasi- lista julkaistaan ?

Jätä vastaus