Vanajan avovankilasta kaksi viikkoa sitten karannut kaksoissurmaaja Terhi Tervashonka on saatu kiinni. Asian Ilta-Sanomille on vahvistanut komisario Ilkka Iivari Kanta-Hämeen poliisista.
Iivarin mukaan hänet saatiin kiinni keskiviikkon 3.8.2011 Pälkäneellä. Pirkanmaan poliisin tiedottaja Päivi Ketoluoto on kertonut IS:lle, että Tervashonka otettiin kiinni yksityisasunnosta yleisövihjeen perusteella.
IS
Kokonaisuutta tarkastellen viranomaisyhteyksissä mättää, mutta mikä ja miksi?
Kotimaassa tapahtuneet koulusurmat suhteutettuna Norjan joukkomurhaan, ovatko kansalliset turvallisuusuhkat monikulttuurisuuden taholta tulevia, ns. “halla-ahon vaaran”, eli monikulttuurisuutta vierastavan “mamu-fobian” mukaisesti?
Promerit.net

* Katso ja kuuntele osa 1/3

Ajasta sodan myrskyn silmässä ja Vilho Tahvanaisesta facebookissa




Marjatta Kannuksen esikoisromaani mm. lamavuosilta
puheenvuoroja vuodelta 1944. Kirja ollut kiellettynä n. 60 vuotta; ja on sisällön osalta edelleen ajan tasalla.
Heikki Urmas, Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät CIA:n ja KGB:n taistelu Suomen politiikasta 1970-luvulla

Kansallinen oikeustaju koetuksella
Tiia Rantalainen kirjoittaa Iltalehdessä 3.8.2011:
- Rikosseuraamuslaitoksen mukaan naista kohdeltiin kuin ensikertalaista, koska tämän edellisestä rikoksesta oli kulunut yli kolme vuotta. Mitä ihmettä?
- On käsittämätöntä, että ihminen murhaa toisen, vapautuu vankilasta, on yli kolme vuotta kiltisti, sitten tappaa taas, mutta hänen aiempaa rikostaan ei huomioida. Kummallinen on käytäntö.
- Omassa mielessäni tällainen henkilö ei ole vankeinhoidollisesti vähääkään ensikertalainen, etenkin kun huomioidaan naisen rikokset.
- Erikoiselta tuntuu sekin, että kaksi ihmistä tappaneena Tervashonka pääsi näinkin pian, neljän vuoden istumisen jälkeen, avovankilaan, josta karkaaminenkin sujuu paremmin.
- Poliisi totesi eilen, että nainen ei ole vaarallinen. Millä mittarilla se mitataan?
- Jos on kyennyt tekemään Suomen rikoshistorian julmimmaksi luonnehditun verityön ja tappamaan vielä toisenkin kerran, niin voiko tämä nainen olla täysin vaaraton?
- Poliisin mukaan Tervashonka on käyttäytynyt vankilassa hyvin, joten häntä ei voi pitää vaarallisena.
- Maallikkona tulee mieleen, että vaikka kaksinkertainen tappaja käyttäytyisi kuinka hyvin vankilassa, ei se automaattisesti tee hänestä vaaratonta. Jokainen meistä osaa esittää kiltimpää kuin onkaan.
- Eikö Suomessa ole mitään parempaa menetelmää vaarallisuuden mittaamiseen kuin hyvä käytös vankilassa? Voi olla, että ajattelen asiaa liian yksioikoisesti ja kansantajuisesti, mutta olen varma, että en ole ajatuksineni yksin.