ProMerit.net - arvojen puolesta

Promerit.net
Facebookissa

Monikulttuurisuus hanurista..?

Kansanedustaja Jussi Halla-aho facebookissa:

Monet suomalaiset, joilla orgasmi keskeytyi, kun hommalaiset eivät polttaneetkaan tamperelaista pizzeriaa, ottavat nyt hyvitystä korkojen kera. Tiedoksi, että en kadu mitään kirjoittamaani, enkä ota minkäänlaista vastuuta Breivikin teosta, ja aion jatkaa samalla linjalla, koska huono maahanmuutto on huonoa ja monikulttuurisuus hanurista Breivikin teosta riippumatta ja huolimatta.”

Vain epävarmat selittävät

Miksi siis vannoa vannomasta päästyä ettei kadu ja muuta linjaansa? Onhan kansanedustajana Halla-aho nyt politiikan eliitissä; tarpeen niin vaatiessa hän saa SUPON suojelun kansan keskuudessa liikkuessaan.

Toista on monikulttuurisuusvihan lietsonnan uhrien osa. Nämä kohteet ovat pääsääntöisesti täysin viattomia, tavallisia ihmisiä.

Monikulttuurisuus on kansakunnan rikkautta moniarvoisuuden kokoelma, jossa ihmiselämän arvot eivät ole rodusta tai ihon väristä kiinni.

Jos ihmiset pelkäävät, kyseessä on pahanvalta, jota kasvatetaan vihapuhein ja vihakirjoituksin.

Share

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • Ei löytynyt.

22 Responses to “Monikulttuurisuus hanurista..?”


  • STT:n uutisesta:

    Norjan joukkosurmat tunnustaneen Anders Behring Breivikin todennäköisesti kirjoittaman manifestin mukaan yli 5000 suomalaista pitäisi rangaista kuolemalla, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Nimilistaa kohteista ei ole.

    Manifesti nimeää kuitenkin suomalaisia kriittisiä rakennuksia. Näitä ovat muun muassa Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimalat.

    HS:n mukaan 1500-sivuinen manifesti vaatii kaikkiaan 400000 eurooppalaisen tappamista parissakymmenessä maassa. Syynä on “vuosisatoja jatkunut muslimivalta” Euroopassa.

    Näiden henkilöiden pidättämiseen, tuomitsemiseen ja tappamiseen kutsutaan tekstissä mukaan Suomen ja 18 muun Euroopan maan armeija. Tappolistalla on poliittisten ja taloudellisten päättäjien lisäksi media- ja kulttuuriväkeä.

    Euroopan maat on pantu manifestissa järjestykseen sen mukaan, minne tulisi iskeä ensin. Suomi on viimeisten joukossa sen takia, että muslimien suhteellinen määrä väestöstä on alhainen.

    ***

    Uutispätkän sanoma on mielestäni selkeä siinä mitassa, että europalmentaarikko Hannu Takkulan uskontokiihkoilu ja kansanedustaja Jussi Halla-ahon, sekä Suomen Sisu -ryhmän muslimi(viha)julistukset ovat sytykkeen kaltaista aiheistoa niille, jotka muuttavat pahanvallan omaksi oikeudekseen.

    Norjan tapauksen pitäisi riittää vaaran merkkinä jo tyhmemmillekkin poliittista julkisuutta uskonkiihkon ja mamuvihan avulla hakeville. Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen typeryydestä puhumattakaan.

    On myös syytä kysyä: Oliko viisasta valita kristillisdemokraattien Päivi Räsänen sisä- ja poliisiasiainministeriksi? Hänenkään julkiset mietteensä eivät ole olleet loppuun saakka harkittuja.

    Vakava huoli johtuu siitä, että väkivallan tekojen kohteiksi joutuvat ja valikoituvat enimmäkseen viattomat ja puolustuskyvyttömät kansalaiset.

    Nämä korkeasta asemastaan vihaa lietovat pystyvät suojaamaan paremmin itsensä.

  • Timo Peuranen

    Tätä minä olen myös todella ihmetellyt. Siis osin erään ääripään edustaja (Päivi Räsänen) valitaan sisäasiainministeriksi. Siis…

    “On myös syytä kysyä: Oliko viisasta valita kristillisdemokraattien Päivi Räsänen sisä- ja poliisiasiainministeriksi? Hänenkään julkiset mietteensä eivät ole olleet loppuun saakka harkittuja.”

    …on erittäin hyvin ja oikeutetusti sanottu!

    • Timo Peuranen

      Lisään vielä, että mielestäni suorastaan vaarallinen valinta sisäasiainministeriksi.
      Kuitenkaan minulla ei nyt kovin paljoa ole Päivi Räsästä vastaan muuten. Hänelläkin on oikeus mielipiteisiinsä, mutta pitäisi vähän huomioida, että tuossa virassa olisi ihmiset yleensä huomioonottava henkilö.

      Edeltäjä Anne Holmlund (Kok) edusti about samaa kaliiberia.

  • Heikki Luoto

    Kalevi Kannuksella on täysi oikeus ylistää monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa. Samoin Jussi Halla-aholla on oikeus ja kansalaisten vaaleissa antama mandaatti kritisoida monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa.

    Saksan liittokansleri Angela Merkelin sekä Britannian pääministerin David Cameronin mukaan ajatus monikulttuurisuudesta on täysin epäonnistunut. Heidän toteamuksensa eivät ole vihapuhetta vaan kokemuksiin perustuvaa faktaa, josta on otettava opiksi täällä Suomessa.

    • Ei ole väliä kuka on valittu miksikin ministeriksi; mutta sitten on syytä huoleen, jos käy; kuten Halosen ja Braxin kanssa … he ryhtyivät ajamaan omaa ideologiaansa VIRKAVELVOLLISUUKSIENSA VASTAISESTI JA VIRKAVIRHEITÄ PEITELLÄKSEEN !

      Silloin, kun oma ideologia ajaa virkavelvollisuuksien ohi; silloin, ja vasta silloin kansan pitää toimia !

      Siksi tulenkin seuraamaan uuden oikeusministerimme tekemisiä suurennuslasilla ! Sillä varmasti Folktingetin entiselle puheenjohtajalle tulee tilanteista joissa olisi jopa syytä harkita itsensä jääväämistä Folktingetin ajamien asioiden kaltaisten lainsäädäntömuutosten yhteydessä !

      Entinen “oikeusministerimme” Brax ei kertaakaan tuollaista asiaa harkinnut; ei edes Ihmisoikeusliiton ( jonka entinen hallituslainen on) saamaa julkista rahoitusta koskevan lainsäädännön yhteydessä !

      Jos siis sama peli jatkuu; kuin 3 edellisellä “oikeusministerillä” Suomen kansa on suoraansanottuna kusessa ! Jo nyt meille lobataan Ruotsia ja ruotsin kieltä Folktingetin kautta; meidän itsemme maksamina ! Rumasti voisi sanoa, että Norjassa sentään itse maksoi omat “lannoitteensa” ?

      Ministerimme ovat siinä väärässä, että asiat yritetään ratkaista kansaa nöyryyttämällä ja uusia rajoituksia “lainsäädännöllisesti” luomalla ! Tuo toimintatapa vain kasvattaa juopaa eri kansanryhmien välillä ja yhä useampi koko ihmisarvoisen elämänsä menettänyt on valmis “istumaan koko loppuelämänsä” !

      Ministerimme eivät halua Suomesta maata, jossa alhaisimmatkin kansalaiset tuntisivat itsensä IHMISIKSI; koska se merkitsisi, että hekin joutuisivat luopumaan pienestä OSAA OMAA YLTÄKYLLÄISTÄ HYVINVOINTIAAN JA OMAISUUTTAAN !

      Enää eivät sanat näytä pitävän kansalaisia tyyninä rahan vallan orjina, vaan uusimman gallupin mukaan Persut ovat suurin puolue !

      Toivon sydämessäni, että Suomi ei ajaudu sisällissotaan seuraavia vaaleja ja vyökiristäviä veronkorotuksia odotellessa ! Onneksi meillä yhä on asevelvollisuus; historia nimittäin on opettanut, että tuollainen armeija ei suostu ampumaan omia siviilejä kenekään käskystä; vaikka asevelvollisuutta leikataan yhä suuri osa on vanhan järjestelmän kasvatteja.

      Suomessa makaa jopa kymmeniä tuhansia mielenterveydellistä hoitoa odottavia potilaita jopa lainvastaisen pitkissä hoitojonoissa; materiaalia siis on !

      Mutta yksikään ministeri ei ole ehdottanut määrärahojen lisäämistä siihen suuntaan !

      Samaan aikaan “monikulttuurisuuteen” syydetään rahaa tietämättä minne ja miksi. Minulla ei ole mitään monikulttuurisutta vastaan; kunhan oman maan kansalaiset eivät joudu luovuttamaan ihmisarvoaan ( esim. hoitojonoissa) tuon monikulttuurisuuden takia !

      Kukaan ei esimerkiksi saa selville julkaisukelpoisia lukuja; kuinka paljon rahaa menee Monika-järjestön kautta maahanmuuttajien asumisen tukemiseen samalla, kun moni suomalainen mies on vailla mahdollisuutta edes tuettuun asuntoon ! Kansalaisille kyllä asioista “vastaava” ministeri sanoo, että “kotouttamisen” määrärahoja leikataan kansan tahdon mukaisesti; vaikka tosiasissa veroeurot vain kanavoidaan uudelleen “järjestöjen” kautta …esim. Laki Eräiden Naisjärjestöjen Valtionavusta !

      On mielestäni selvä ero suvaitsevaisuuden ja oman maan kansalaisten syrjinnän välillä … tässä tapauksessa ministerit katsovat “posittivisen” syrjinnän vielä mahtuvan lain raameihin ! Mutta lain raamit ja kansalaisten tunnot eivät valttämättä kohtaa; siksi on vaalit !

      Mutta jos vaaleiltakin viedään merkitys KANSANEDUSTAJIEN SUORITTAMALLA TAKINKÄÄNNÖN MAAILMANENNÄTYKSELLÄ; ollaan mielestäni pahatsi suossa ! Ja suon syvyyttä vielä lisätään vaatimalla DEMOKRATIALLE TÄYSIN VIERASTA JA ÄÄNESTÄJÄT POLKEVAA RYHMÄKURIA; muutaman “diktaattorin” ylläpitämällä ryhmäkurilla kun viedään todellisen demokratian viimeisetkin rippeet ! Jos äänestyslippu ei toimi toimiiko halkiviilletty lyijynpala; vain aika näyttää sen ! Aselupia on ns. vanhan lain aikana haettu “varastoon” niin paljon, että eräät asetyypit ovat kaupoista lopussa !

      Ministerien puheet omat mannaa kauppiaiden kassakoneille; moni joka on ollut “siinä vaiheilla” on aseluvan hankkinut “viime metreillä” ! Tämäkin osoittaa, että ministerien tiedot lakien vaikutuksista ovat hyvin vajavaiset ! Käsiaseisden kanssa taas kävi niin, että kauppiaat järjestivät alennusmyynnin vanhan lain viimeisinä viikoina ja aseista myytiin paljon myös niille, jotka harkitsivat; tarvitsevatko laisinkaan käsiasetta !

      Olemme tilanteessa, jossa jokainen aseliike rikkoo lakia ! Patruunoiden sallitut säilytysmäärät ovat samat sekä liikkeillä, että yksityishekilöillä … juuri tämä epäkohta aiotaan korjata taas uudella aselakimuutoksella; mutta se, että nykyinen laki sisältää kymmeniä lainsäädäntömokia halutaan häivyttää toisenlaisella “julkisella” keskustelulla ! Virkamiehet eivät voi tällä hetkellä noudattaa VOIMASSAOLEVAA lakia, koska lähes jokainen aseliike jouduttaisiin sulkemaan !

      Ministereissä ja “kansanedustajissa” varmasti on aseen omistavia ja hirvestystä harrastavia, jotka tietävät lain menneen monessa kohtaa täysin perseelleen tietämättömien ja ammattitaidottomien lainvalmistelijoiden takia; miksi kaikki ovat hiljaa; kuka määrää, että asiasta on nyt pidettävä turvat tukossa ? Kenen ministerin osin omistama firma myy poliisille tietokoneet ja ohjelmat, joilla psykologiset testit tehdään ?

      Ovatko ministerien lausunnot siis vain rahastusta kuolleiden sieluilla ? Kuinka kuulostaakaan Lutherin ajan anekaupalta ?

  • Heikille: Olenko sanonut ettei Jussi Halla-aholla olisi mielipdeoikeutta?

    Asetelmasi on mielenkiintoinen kun toteat, että “.. Kannuksella on täysi oikeus ylistää monikulttuurisuutta”. Toisaalta toteat, että “.. Halla-aholla on oikeus ja kansalaisten vaaleissa antama mandaatti kritisoida monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa”.

    Minun saamassani eduskuntavaalin äänestyslipussa ei ollut mahdollisuutta merkitä mistä asioista haluan antaa mandaatin ehdokkaalle, jota äänestin. Joten rinnastuksesi minun ja Jussin oikeudesta eri perustein sananvapauksiimme (jos oikein ymmärsin) on OUTO.

    Maapallolla vallitsee ja hallitsee monikulttuurisuus. Eikös vain?

    Angela Merkelin ja David Cameronin vihan ilmaukset ovat arkipäivää mm. Afganistanin ja Libyan sotatoimissa. Jo vain tässä ruletissa Jussi Halla-ahon puheet ennen kansanedustajaksi valintaa ja valituksitulon jälkeenkin ovat pieniä ja lietsovat vain kotimaisia sekopäitä…

    Kokemusta on. Olen istunut työhuoneessani syrjäytyneen ja turhautuneen miehen kanssa. Työpydälläni oli välissämme ladattu starttipistooli. “Neuvottelu” kesti toista tuntia … Kahden viikon päästä AM ampui omat aivonsa asuntonsa seinälle samalla aseella. Kenen henget mahdollisesti pelastin kuuntelemalla miehen paineet ja mietteet, on mennyttä aikaa…

    Edessämme on kovat ajat, työpaikkojen hävitessä, syrjäytyvien määrä kasvaa; ahtaalle ajettuna suomalainen vihaa itseään, mutta rasisti on reppana.

    • Heikki Luoto

      Vastauksia Kaleville:

      Jos sinusta kaksi rinnakkaista lausettani tuntuivat oudoilta, niin kannattaa niihin totutella. Demokraattisessa ja vapaassa yhteiskunnassa niiden ei pitäisi olla outoja edes rinnakkain ollessaan.

      Leimaat monikulttuuri- ja maahanmuuttokritiikin vihapuheiksi ja vihakirjoituksiksi. Tämä sinun ja monen muun harrastaman leimaamisen takaa löytyy halusi rajoittaa sananvapautta sekä yhteiskunnallista keskustelua maahanmuutosta.

      Vaaleissa yli 15 000 äänestäjää valitsi Helsingissä Jussi Halla-ahon eduskuntaan nimenomaan maahanmuuttokriittisen teeman vuoksi.

      Minulle ja monelle muulle maahanmuuttokriittiselle sopii mainiosti monokulttuuristen kansallisvaltioiden muodostama globaali “monikulttuuri”. Kansalaisilta lupaa kysymättä monikultturia ajetaan kansallisvaltioiden murentamiseksi EU:n liitovaltion tieltä. Kannattaa muistaa se, että Jugoslavian liittovaltio hajosi Bosnian sotaan, koska Titon kuoltua liittovaltiota keinotekoisesti koossa pitävä väkivaltakoneisto heikkeni. Libanon ja Afganistan ovat hyviä esimerkkejä monikultturisien valtion epävakaudesta.

      Angela Merkelin ja David Cameronin “vihan ilmauksiin” Afganistania ja Libyaa kohtaan on yhtynyt myös työväenpuolueen johtama Norja. Halla-ahon ja minun puolueen Perussuomalaiset vastustavat Afganistanin ja Libyan operaatioihin osallistumista.

      Ironista, että anti-islamistin tekemät Oslon massamurhat olisi haluneet tehdä myös islamistit.

      Missä olet tavannut näitä sekopäitä, joita Jussi Halla-ahon puheet ovat lietsoneet? Kieltämättä Halla-ahon vastustajien kyvyttömyys vastata Halla-ahon argumentteihin on saanut heidät sekopäiksi.

      On median luoma valheelllinen harhakuva, jonka mukaan maahanmuuttajien tarvitsisi pelätä yhä enemmän väkivaltaa maahanmuuttokriittisten ja perussuomalaisten vaalimenestyksen vuoksi. Poliisiammattikorkeakoulun 2009 vuoden rasistista rikollisuutta tutlkvan raportin perusteella ulkomailla syntynyt henkilö syyllistyy Suomessa syntynyttä henkilöä yli seitsemän kertaa todennäköisemmin rasistiseen rikokseen.

  • Pitää tukea Heikki Luodon kirjoitusta. Siellä on pari asiaa joista minäkin olen aina silloin tällöin huomautellut eri forumeilla:

    1) Ei Suomeen maahanmuuton epäkohtiin kriittisesti suhtautuva ole välttämättä vihaa hullunkiilto silmissä uhkuva puolihullu, johon sopii lyödä rasisti-leima. Tosin rehellisyyden nimissä olen sellaisiinkin törmännyt. Käytännössä keskustelua ei kannata jatkaa sellaisen ihmisen kanssa, joka alkaa puhua toisen osapuolen vihakirjoittamisesta ja rasistisista asenteista kun yrittää käydä sivistynyttä keskustelua maahanmuuttoon liittyvistä epäkohdista ym ei-toivottavista ilmiöistä.

    2) Samoin Heikki Luoto ilmaisee hyvin minunkin jo vuosia sitten esittämän kysymyksen: Kansalaisilta lupaa kysymättä monikultturia ajetaan kansallisvaltioiden murentamiseksi EU:n liitovaltion tieltä. Ei minulla ole ennen 2011 eduskuntavaaleja ollut mahdollisuutta ylipäänsä vaikuttaa asiaan. Koko monikulttuurisuus on ajettu agendalle keittiön oven kautta jo enne EU:ta kuin jonain täysin luonnollisena ja automaattisena päämääränä ja tavoitetilana. En tiedä onko tarkoitus uusia Baabelin tornin tarina.

    Yhdysvaltain kaltainen yhteiskunta on vuosisatojen evoluution tulos. Sellaista ei synny vain avaamalla portit holtittomalle muuttovirralle. Eikä sielläkään asiat niin hyvin ole että sitä kannattaisi ihannoida.

    • Olen samaa mieltä kanssasi monesta asiasta. Mutta jutun kantava voima ja vihaa lietsova “juuri” löytyy siitä, että auttaminen on kielletty niiden osalta, joita hallituskoneistomme ei ole VALINNUT !

      Meillä on pudjetti ja kanavat maahanmuuttajien auttamiseksi, mutta samaan hengenvetoon valtiolle ilmaista Hurstin leipäjonoa ollaan KIELTÄMÄSSÄ ! Miten aidosti mumaani ihminen voi olla humaani vain valitsemalleen kansanosalle tai maahanmuuttajalle ? Onke suurempi rikollinen se joka painaa liipasimesta vai se joka säätää lain jolla tuhanneet riutuvat kuoliaiksi perustuslain mukaisen hoidon puutteessa ? Monellekko vanhukselle olisi saatu se toinen kroonikkovaippa päivässä sillä rahalla, joka uppoaa aselain mukaisiin psygologisiin testiohjelmmiin ja tietokoneisiin … saati niitä pyörittävään henkilökuntaan. Julmasti kiduttamalla tapettu on eettisesti siis hyväksyttävämpää, kuin lyijynpalalla tapettu ? Se, että asioihin satsataan eri tavalla johtuu vain ja ainoastaan siitä, että nyt teko kohdistui elitisteihin; tai ainakin tuleviin sellaisiin ! Ei poliisi suorita esitutkintaa, jos vanhuksia “hoitolaitoksissa” kuolee makuuhaavoihin tai jos lapsia otetaan “huostaanottobisnekseen” lakien vastaisesti ! Tai kun entisen kansanterveyslaitoksen rokotetutkimuksissa kuoli useita tutkimuksiin osallistuneita !

      Meidän ja meidän valitsemiemme moraali näyttääkin näitä asioita vertailemalla varsin kummalliselta ! Kohderyhmän mukaan valittu “inhimillisyys” ei voi olla sitä oikeaa inhimillisyyttä, joka lopettaa veri- ja kauhuteot ! Maahanmuuuttaja kokee saavansa kansan parista epäinhimillistä kohtelua ja oman maan syrjäytetty kansalainen kokee taas kokee olevansa olio, jota yhteiskunta ei halua auttaa; toisin, kuin maahanmuuttajia ! Näitä epäinhimillisyyttä ja epäinhimillistä kohtelua kokevia on kymmeniä tuhansia “Sosiaaliturvan Muutoksenhakulautakunnan” lainvastaisissa jonoissa ! ( tätäkään poliisi ei tutki)

      Tarvitseeko antaa enemmän konkreettista TIETOA siitä miksi nykyisenlainen “lainsäädännöllä” tehty maahanmuuttopolitiikka lisää jännitteitä yhteiskunnassamme ? Ns. normaali kansalainen kokee, että ei voi saada perustuslain mukaisesti rikoksia selvitetyksi; ja esim. minä ihan konkreettisesti ( EOA päätös 876/2/05; poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinavstuuasiassa ).

      Olenko siis sellainen jota tulee tarkkailla “heikkojen merkkien” perusteella; koska en voi saada yhteiskunnan minulle perustuslaissa lupaamaa PALVELUA saattaa minun ja muiden kokemat rikokset julkiseen tutkintaan ! Tuollaisella 2005 tehdyllä presidentin- ja ministerinvastuu-rikosilmoituksella yritin nostaa joukon ihmisiä taas ihmisarvoisten ihmisten joukkoon takaisin; mutta mitä ilmeisimmin presidentinvaalit estivät oikeuden toteutumisen ja presidwntin- ja ministerinvastuuasian käsittelyn lakiemme mukaisesti !

      Juovasta eliitin ja tavallisen kansalaisen välillä on tehty niin syvä, että sen piilottaminen ei enää onnistu, vaan kansa äänestää sitä vastaan lähteneitä täysin suvereenisti !

      Jos salailukulttuuri jatkuu tulemme seuraavissa vaaleissa näkemään mahdollisesti vielä suuremman kriittisen kantansa julkisesti ilmoittaneiden määrän kannatuksen lisääntymisenä !

      Entä sitten, jos yli 50 % kansasta vastustaa nykyisenlaista rahalla hoidettua maahanmuuttoa; onko kansa vielä sittenkin väärässä ?

  • Marjatta Kannus

    Olen aikalailla ihmeissäni Jussi Halla-ahon sanonnasta, että “monikulttuurisuus on hanurista”. Meillähän Suomessa on vuosisatoja vallinnut monikulttuurisuus, eikä sitä J.Halla-ahokaan mitenkään pysty muuttamaan saatikka lopettamaan.

    Kuinka montaa kansalaista on vuosisatoja kestänyt monikulttuurisuus tullut lähelle on tietenkin eri asia. Jos syntyi ja asui samalla paikkakunnalla kuolemaansa asti ja tunsi elinaikanaan ehkä sata ihmistä elinympäristöstään, ei tietenkään välttämättä joutunut tekemisiin minkään muun kulttuurin kanssa. Tosiasiahan kuitenkin on historian mukaan, että tänne on vuosisatojen kuluessa aina tullut ihmisiä siis maahanmuuttajia eri suunnista. Monet kauppahuoneet ja teollisuudenhaarat ovat alkaneet jonkun maahanmuuttajan aloitteesta ja eri kieliäkin täällä on vuosisatoja puhuttu.

    Tuskin kukaan tämän hetken Suomessa haluaa että tänne muuttaisi yhtäkkiä jostain maasta viisi miljoonaa maahanmuuttajaa, mutta yksittäisten ja jopa pieninä ryhminä saapuvien ihmisten, joilla on jokin syy mikseivät voi syntymämaassaan elää, maahanmuutto pitäisi kyllä sallia.

    Henkilöt, jotka elävät rauhallisesti muita häiritsemättä ja haluamatta muuttaa koko meidän tähänastista kulttuuriamme ovat ainakin minun mielestäni tervetulleita. Sitten ovat tietenkin taloudelliset näkökohdat, joiden kaikkia säännöksiä en tiedä, mutta kohtuullinen avustus alkuvaiheessa lienee paikallaan.

    En ymmärrä näkökantaa, että jotakuta pitäisi vihata, ulkonäkönsä, kansallisuutensa, kielensä tai muun muista erottuvan ominaisuutensa tähden, eihän meistä kukaan voi valita olosuhteita joihin syntyy.
    Ratkaisevana pitäisin henkilön kykyä sopeutua yhteiskuntaan.

    • Nimenomaan “niitä jotka haluavat sopeutua yhteiskuntaamme” ! Tuosta olen samaa mieltä; ei niitä, jotka eivät halua lopettaa krak-huumeiden käyttöä; ei niitä joilla jo ennestään on vankila/rikostausta !

      Juuri tuossa ongelma onkin: juuri noita ryhmiä on TUOTU suomeen maahanmuuttajabisneksen pyörittämiseksi ! Oikein lailla on turvattu “yhdistysten” rahansaanti tuon bisneksen pyörittämiseen !

      Missä kohtaa siis meni pieleen … vika ei ole ihmisissä; vaan systeemissä, jolla “humanitäärisiä” maahanmuttajia TUODAAN SUOMEEN toisten bisneksen pyöritttämiseksi; ja heitetään ne senjälkeen kuntien harteille ! Laki Eräiden Naisjärjestöjen Valtionavusta kautta pyöritetään paljon hyvin kyseenalaista “yhdistystoimintaa” valtion budjetista !

  • GranpaIgor kirjoittaa: “Yhdysvaltain kaltainen yhteiskunta on vuosisatojen evoluution tulos. Sellaista ei synny vain avaamalla portit holtittomalle muuttovirralle. Eikä sielläkään asiat niin hyvin ole että sitä kannattaisi ihannoida.”

    Mikä on Suomen kansan “evoluution” kehitys. Professori Kalevi Wiikiin mukaan väestömme on todellisen monikulttuurin geenimylly. Aikoinaan Viipurin kaupunki oli väestörakenteeltaan Suomen kansainvälisin. Paha asiako?

    Maahanmuutto on tuonut Suomeen teollisuus- ja kauppiassukuja. Venäläiset emigranttie, talvi- ja jatkosodan evakoiden, Chilen pakolaisten, Vietnamin pakolaisten kulttuurietniset ryhmät ovat rikastuttaneet suomalaista yhteiskuntaa. Vai eikö?

    Heikki Luodon rinnastus on huvitava. Se että Jussi Halla-ahon mamu-kriittisyyden oikeutus käänestäjiltä saatuna madaattina olisi vahvempi kuin minun mielipiteeni monikulttuurisuudesta realismina.

    Vertauksena demokratiasta. Jos 14 000 kärpästä on sitä mieltä, että lehmän paska on hyvää. Tässä tähtäimessä Halla-aho on noussut mandaattinsa jalustalle ja voi sieltä julistaa vaikkapa monikulttuurisuuden olevan hanurista. No, entä sitten?

    Ilman ylistystä monikulttuurisuuden realismin hyväksyminen vahvistaa ihmisoikeuksia enemmän kuin etnisten kulttuurien krittisyys ja vihapuheiksi tai vihakirjoituksina (helposti) tulkittava poliittinen toiminta.

    Amerikassa Ku Klux Klaanin, Josif Stalinin Neuvostoliittossa, Adolf Hitlerin Saksassa harjoittamat monikulttuurisuuden tuhoamiskeinot epäonnistuivat ja ihmiselämälle hinta oli hirvittävä.

    Yhden asian kansanedustaja on ymmärtänyt demokratian omalla rajoittuneella etnisellä tavallaan.

  • Kannus: “Maahanmuutto on tuonut Suomeen teollisuus- ja kauppiassukuja. Venäläiset emigranttie, talvi- ja jatkosodan evakoiden, Chilen pakolaisten, Vietnamin pakolaisten kulttuurietniset ryhmät ovat rikastuttaneet suomalaista yhteiskuntaa. Vai eikö?”

    Niinpä niin. Esitän vain retorisen kysymyksen: Oliko meillä ongelmia noiden maahanmuuttajaryhmien kanssa? Olen seurannut Halla-Ahon blogikirjoittelua jo vuosia enkä ole havainnut, että hän olisi tuollaisten hyvin sopeutuvien ja vähän häiriötä aiheuttavien ryhmien maahanmuuttoa vastustanut.

    Isäni muuten kuului yhteen noista em ryhmistä että jotain omakohtaista taustatietoa minullakin on monikulttuurisuudesta.

    Sain eilen kuulla miten monikultturisessa Yhdysvalloissa pätee muuten seuraavat säännöt: “jenkeissa maahanmuuttaja ei saa mitaan ennen kuin on vakituinen asukas mihin menee 2-4 vuotta. sita ennen on parjattava omillaan.”

    No tuollaisilla säännöillä Suomessakin pelattiin pitkään.

    Ja mitä tulee arvioon että Suomi olisi ollut iät ajat monikulttuurinen niin se on melkoinen yksinkertaistus. Nykyään vallitsevan suomalaisen ja protestanttisen valtakulttuurin ohella täällä on joskus ollut isonakin ruotsinkielisten kulttuuri mutta kaikki muu ovat edustaneet erilaisia vähemmistökulttuureja. Assimilaatiota tapahtui väistämättä. Vasta parina viime vuosikymmenenä on jostain käsin (niin mistä?) päätetty että monikulttuurisuudesta pitäisi tehdä suorastaan pääsääntö aikaisemman yhtenäiskulttuurin tilalle.

    Kyllä Saksassa ja Iso-Britanniassa ihan oikeasti kärsitään kovasti hallitsemattoman maahanmuuton seurauksista. Tuskin Merkelin ja Cameronin mitään vihaansa tarvitsee julkisesti alkaa purkaa. Kunhan kertovat avoimesti maansa ongelmista. Ranskan Nicolas Sarkozy taas omaa juutalaisen taustan mikä saattaa selittää osittain antisemitistisen islamin vieroksuntaa.

    Niin. Onko monikulttuurisuuden myötäilijät havainneet tai muistaneet, että antisemitismi on edelleen islamin uskonnon päähaarojen arkipäivää muuallakin kuin Lähi-idässä.

    Kun maahanmuuttokeskusteluun otetaan mukaan rasismi, viha-teema ja ns Hitler-kortti on asia-argumentein käydyn keskustelun maahanmuuton ongelmista katsottava loppuneen. Minun puolestani tulkoon jokainen uskollaan autuaaksi.

  • Käsittääkseni Halla-aho ei välttämättä vastusta ja vihaa monikulttuurisuutta, vaan enemmän monikulttuurisuuteen pyrkimisen tyyliä ja maahanmuuttopolitiikan epäkohtia.

    Halla-ahon tekstit eivät mielestäni ole sytykettä, vaan blogi on fiksuhko. Tosinaikaa puisevaa on lukea koko ajan samaa jauhamista. Takkulan valheellinen Israel-uho sensijaan on mielestäni kammottavaa valheellista vihakiihotusta. Hän luo kuvan ahdistetusta Israelista, vaikka todellisuudessa se (Israel) ei halua tahdä rauhaa ja määrää mm. siitä, mitä Suomessa saa sanoa.

    Mutta Halla-aho ja erinäiset äärioikeistolaiset tai populistiset liikehtimiset, jopa Perussuomalaiset juuri hänenlaistensa kannattajien osalta ja rasistiset/maahanmuuton vastaiset yms jutut ovat kyllä tavallaan osana USA-sta ja Israelista käsin paimennettua ja ohjailtua vihan blokkia, joka keskittyy islamin kritisoimiseen ja vastustamisseen. Halla-aho on ehkä maltillisemmasta päästä, mutta kyllä hänellä on aika lailla outoa keskittymistä pelkästään islamin vastustamiseen ja toisaalta Israelin erikoisuudet eivät juuri häntä huoleta. Hän on tosin puhunut kriittisesti holokaustin tuputtamisesta (ellei se ole pahaa puhetta), joten ilmeisesti mies ei ole täysin ohjauksessa.

    Vihan blokkia järjestää esim. tunnettu nekonservatiivi Daniel Pipes, joka oli Saksassa muodostamassa uutta äärioikeistopuoluetta ja vastaavien puolueiden kattojärjestöä. Kaikki kaikessa näyttäisi olevan, että tällaisten puolueiden tulisi kannattaa Israelia sokeasti ja ikäänkuin sen kanssa rintamassa taistella islamia vastaan ja vihata islamia. Tämä on hyvn huolestuttavaa ja tuntuu siltä, että tässä harjoitettaisiin hajoita ja hallitse-politiikkaa. Taistelu ja kansalaisoikeuksien rajoitukset pyörivät Bilderbergin eduksi ja kumpikin osapuoli tukee Israelia ja sen propagandaa ja USAa. Raju satsaus muslimivastaisuuteen kanavoi oppositiopuolueita USA:n propagandan ja Israelin taakse. Tähän kuuluu uskomus esim. WTC-iskujen tai Euroopan terrori-iskujen aitouteen ja kiivas rasismi islamia ja maahanmuuttoa kohtaan. Perussuomalaisissa tämä tauti mielestäni on hyvin pahana. Satsauksilla siis oppositiosta tehdään valeoppositio ja luodaan vastakkkainasettelua.

  • Esimerkki Nimimerkki

    Monikulttuurisuus on nimenomaan silloin hanurista, kun se on ylhäältä noudatettavaksi käsketty poliittinen agenda kuten kommunismi.

    Eiköhän Jussikin pizzaa syö, ja niin päin pois.

  • Kun ystäväpiiriini ja perheeseen kuuluu eri rotua ja uskontoja edustavia mamuja, en ole kokenut minkäänlaista ylhäältä noudatettavaksi käskettyä poliittista agendaa.

    Epäilnkin “Esimerkki Nimimerkin” viestiä “legendan heitoksi”, eli höpöhöpöpuheeksi suomalaisen monikultuurisuuden osalta.

    Jussille (Halla-aholle) mamu-asia on päämäärähakuista vaali-agendaa .. jo vain, päämäärän hän on saavuttanut. Nyt on näytön paikka.

    • On mamuja ja mamuja. Kyllä minäkin jouduin puremaan huulta, kun Somali, joka 2 vuotta odotteli maahantulolupaa jotta voi muuttaa vaimonsa luo sanoi I hate Somalis … siis vihaan somaleita ( tässä kiintiöpakolaisia ) joiden takia maahanmuuttovirasto käsitteli lupaa lähes tuon 2 vuotta !

      On siis erilaisia mamuja; sen mukaan miten tulee Suomeen ! Tuo oli kyllä räikein esimerkki siitä, kuinka rasistinen suomen maahantulojärjestelmä on jopa samasta maasta eri perusteilla tänne tulevien osalta; toisella jolla ei ole asuntoa … tulee siis vastaanottokeskukseen … hän voi tulla heti ? Sellainen, jolla on asunto ( vaimon asunto ) valmiina ei voi tulla 2 vuoteen; tai lopullinen päätös voi siksi mutkistua !

      Olen siis päässyt keskustelemaan huonolla Englannin kielitaidollani siitä; mikä suomen maahantulojärjestelmässä ihan oikeasti mättää !

      Sikäli katson Halla-ahon olevan täysin oikeassa, että tänne VALITAAN henkilöitä, jotka oikeasti eivät voi työllistyä vuosikausiin ! Jos oman maan asukeille pystytään järjestämään kaikki mitä he tarvitsevat; kuten se toinen kroonikkovaippa päivässä voimme ottaa tänne lisää rahan kuluttajia, mutta jos n:kin ( sana jota ei saa sanoa ) katsoo järjestelmän olevan syvältä sieltä … pyydän TODISTEITA päättäjiltä, että näin ei ole !

      Moni kunta esimerkiksi jo on tehnyt päätöksen, ettei ota vastaan kiintiöpakolaisia, vaikka valtio maksaisi 3 vuoden siitä aiheutuvat kulut !

      Lyön vetoa, että jos “maahanmuuttoon” korvamerkittyjä rahoja jäljitetään loppuun asti osa niistä löytyy esim. entisen ministerin sukulaisen taskusta “vastaanottokeskuksen” vuokratulona ! Tuo bisnes kun ei pyöri ilman kiintiöpakolaisia !

      Jos totuuden kirjoittajista tehdään rasisteja kerrotaan sitten myös tarkkaan, maahanmuuttajien tekemistä rikoksista ja lähetetään rikolliset takaisin kotimaahan !

      Halla voi arkistoista kaivaa ja toivon että suomen “vapaa” lehdistö myös julkaisee esim. noita rikostilastoja ! Suomeen saatiin nopeasti “vihapuhelakeja”, mutta lakia, joka yksiselitteisesti määräisi tietyn tason rikoksen tehneelle mamulle karkotuksen ei aikaiseksi saada !

      Moni ihannoi ameriikan mallia; mutta voin serkkuni tapauksessa kertoa, että hän ei voinut Suomeen tulla edes isänsä hautajaisiin, koska kansalaisuushakemuksen käsittely olisi venynyt 5 vuotta eteenpäin ! ( muutama loma Suomessa 2 vuoden aikana on maksimi kansalaisuutta hakevalle ! ) Aviomies kyllä oli ollut rapakon takana jo vuosia ! Näin tyhmää systeemiä, kuin Suomessa ei ole kun Ruotsissa ! … ja mitenkä yhteiskuntarauha siellä on “kehittynyt” ? Suurissa kaupungeissa, joissa on paljon kiintiöpakolaisia on ongelmia, mutta pienissä kunnissa, joissa kaikki ovat kiinni yhteiskunnassa; esim. pitzerianpitäjiä ei tuollaisia ongelmia ole.

      Ottakoot ministerit ja kansanedustajat avustajikseen ja kysyköön senjälkeen, että miksi yritykset eivät heitä työllistä !

      On helppo leikkiä “humaania” eduskunnan käytävällä ja laittaa siitä aiheutuvat ongelmat esim. kuntien hoidettavaksi !

      Jos haluaa olla humaani voi lähteä esim. lähetystyöntekijäksi tai avustusjärjestön työntekijäksi ? Oman maan ongelmissa riittää sarkaa ainakin minun tarpeikseni. On helppo olla humaani toisten rahoilla; kuten kansanedustajat, mutta jos se koskee omaan lompakkoon … voi voi … vaalirahoituskin pitää saada vaikka kepulikonstein verovaroista ?

      Minä olen vankkumattomasti sitä mieltä, että meillä ei ole varaa nykyisenlaiseen POLITIIKKAAN; ja politiikkaa tämä kiintiöpakolaispolittiikka on !

      Kohdellaan tänne tulevia samoin,kuin meitä kohdellaan muualla … eikö se ole oikeus ja kohtuus ?

  • Luigi on varmaan sekoittanut kiintiöpakolaiset ja erilaisin humanitaarisin perustein Suomeen hakeutuvat.

    Useimpina vuosina kiintiöpakolaisia on Suomeen otettu alle 800 henkeä. Heidäm lisäkseen Suomeen hyväksytään erilaisin humanitaarisin perustein ainakin yhteensä kaksinkertainen määrä turvapaikanhakijoita ja perheenyhdistämisten perusteella.

    Humanitaarisin perustein turvapaikanhakijoita on varmaan moninkertainen määrä jotka vastaanottokeskuksissa odottavat päätöstä.

    Eli niissä vastaanottokeskuksissa asuu ymmärtääkseni paljon enemmän muita kuin kiintiöpakolaisia.

    • Jutun juju nimenomaan piilee siinä, että kun suomalainen hakee jonkun muun maan kansalaisuutta hänen on todistettava, että on hyvä kansalainen !

      Suomessa systeemi on sellainen, että viranomaisten on todistettava, että olet täys hulttio, että sinut voidaan “ohjata” takaisin ! Tämä koskee sekä kiintiä että “humanitäärisiä” “pakolaisia”.

      Mielestäni todellisia PAKOLAISIA ovat ne jotka muuttavat esim. sotaa pakoon naapurimaahan ! Seurasin joskus erään vastaanotttokeskuksen “pakolaislapsia” heillä oli täydet valmiudet esim. käyttää tietokoneista ja nettiä; parveilivat keskuksen koneen ympärillä. Sättäilivät kotimaahansa, kuin lomamatkalla olevat ! Vaatetus suomalaisen keskitason yläpuolella … siis selvästi oman maansa HYVÄOSAISIA ? Yllä on mainittu henkilökohtaisia kokemuksia; joiden ei luulisi korreloivan sen asian kanssa, että he ovat saapuneet todella karmeista oloista ?

      Herroja kiinnostaa asiassa se saadaanko kavereille lisää hyväpalkkaisia virkoja ! Aivan kuten Suomen “ihmisoikeuskeskus” … piti saada pari virkaa lisää ! … ei meillä lama ole … toisilla !

      Toiset vain maksavat kaiken tämän pyrokratian !

      Jos jenkkilässä olisi Suomen malli koko talous olisi kaatunut jo 10 vuotta sitten ! … ajatelkaapa sitä …. kestääkö meidän talous tätä tulevaisuudessa !

  • Näitä Luigin tarkoittamia ‘oikeita’ pakolaisia ovat juuri nuo ns kiintiöpakolaiset. Hehän tulevat hyväksytyiltä pakolaisleireiltä, missä heidät on jo aikaisemmin luokiteltu oikeiksi pakolaisiksi. Ja heidät todella valitaan Suomen virnaimaisten toimesta.

    Mutta meille tulee moninkertainen määrä erilaisia turvapaikanhakijoita, joista osalle myönnetään humanitaarisista syistä turvapaikka Suomessa. Heitä ei ole mistään pakolaisleireiltä meidän viranomaisten toimesta valittu eikä heitä ole missään aikaisemmin edes pakolaisiksi luokiteltu.

    Näiden lisäksi meillä on perhesidehakemuksia täällä jo asuvien perheenjäsenten tuomiseksi Suomeen seuraavasti (huhtikuu 2012):

    5700 perhesidehakemusta somalialaisilta
    310 perhesidehakemusta irakilaisilta
    2000 perhesidehakemusta eri kansallisuuksilta
    eli yhteensä n 8000 perhesidehakemusta.

    Kyse ei ole 8000 hengestä vaan 8000 hakemuksesta ja yhdessä hakemuksessa voi olla täällä jo turvapaikan saaneen iso suurperhe, kymmenenkin henkeä.

    Oli meilläkin tuollainen Luigin mainitsema kunnion kansalainen vaatimus 1950-luvulla kun minun isäni haki Suomen kansalaisuutta ja sai sen v 1956. Siihen aikaan sitä haettiin tasavallan presidentiltä. Lääninhallitukselle piti selvittää verot 5 edelliseltä vuodelta (vähintään sen aikaa piti asua Suomessa) ja kyky selvitä taloudellisesti. Rikosrekisterinkin piti olla puhdas. Noita ehtoja on kovasti löysennetty vuosien mittaan. Nyt rikoksista tuomittukin voi saada kansalaisuuden.

    Hiukan samanlaisia tietoja on minullakin kuin Luigilla. Turvapaikkaa haetaan Suomesta mutta sitten kesälomamatkoja saatetaan tehdä sille samalle alueelle jonne ei turvapaikanhakijana voitu palauttaa kun siellä oli niin sotaisaa.

    Ja on jotkut Suomen kansalaisuuden saaneet olleet esimerkiksi Somaliassa presidentinvaaleissa ja kansanedustajavaaleissa ehdokkainakin.

  • No kyllä se Halla-aho kirjoittaa muutakin kuin totuutta. Jauhaa vain islam-vihaa ja pilkkaa profeettaa ym.

    Luuliko joku, että monikulttuurisuuden oli tarkoitus onnistu? Tietysti sen pitää epäonnistua, sillä tarkoitus on luoda konflikteja.Tämä luodaan massiivisella maahanmuutolla ja vaikkapa jäjestämällä sekaan rikollisia, jotka alkavat rikoliset bisnekset ja toisaalta edellytyksiä väkivaltajengeille tai sitten niitä tuodaan suoraan ja tehdään. Myös luodaan vihaajia kantaväestöön, esim. Halla-aho näyttää täysin ulkomailta tuodulta tuotteelta. Kyse on jokin sionistien hajoita ja hallitse -juttu. Tietenkin samalla vuodatetaan verta, tuhotaan kansallisvaltiot ja säädetään kansalaisoikeuksia kaventavaa lainsäädäntöä.

  • Näinhän meillä selvästi toimitaan; myös kovemmalla tasolla: Esimerkiksi Stub ei varmasti olisi “kansanedustaja” ilman salkutonta kautta ministerinä ?

    Ja Suomi on 50% “lähentynyt” Natoa Stubin toimien seurauksena … ja kansalta tässä Nato-asiassa ei kysytä mitään … paitsi kaivamaan kuvetta ! Afrikan “rauhaa” turvaamaan halutaan satoja miljoonia lisää rahaa Suomen veronmaksajilta !

    Mitenkään ei pystytä selittämään sitä, että vastaaottopisnes tai Afrikan “rauhan” turvaaminen mitenkään hyödyttäisi Suomen kantaväestöä ?

Jätä vastaus