Liittyykö sananvapauteen vastuuta?

Onko tässä “vihakeskustelun” äärilaidat?* puheenjohtaja Timo Soinin lausunto YLEN haastattelussa: “Viha on tuhoava voima, joka ensin tuhoaa vihan kohteen ja lopulta vihaajan itsensä”.
“En hyväksy vihaa. Se on epäinhimillistä, raaistavaa ja toisen ihmisarvoa loukkaavaa”.
” Sitä ei kuitenkaan voi poissulkea, että sairaita yksilöitä on joukossamme, mutta kaikki se, mitä tehtävissä on tehkäämme se yhdessä.

* vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet haluaisi nykyistä selvästi järeämpiä konsteja vihapuheen vähentämiseksi. Eduskunnassa valmistellaan parhaillaan Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymistä ja sen seurauksena rikoslain muuttamista.

Yrjö Saraste, etelä-Afrikassa syntynyt (mamu) on kertonut ensimmäisestä monikulttuurisesta sotakokemuksesta. 17-vuotiaana vapaaehtoisena hän joutui poteronkaivuutöihin romaanipojan kanssa, häntä helsinkiläispoikaa ja kaveriaan lapiohommat eivät kumpaistakaan kiinnostaneet ja potero jäi matalaksi. Venälaisten pommihyökkäyksen osuessa kohdalle he joutuivat makaamaan poterossa sylikkäin ja säilyivät hengissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *