Hallituksen esitys poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Hallituksen esitys HE 224/2010 vp
Hallintovaliokunnan mietintö HaVM 42/2010 vp
Päätös:
Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen sisältyvän 1.-8. ja 10.-27. lakiehdotuksen ja mietinnössä ehdotetun uuden lakiehdotuksen. Eduskunta pysyi ensimmäisessä käsittelyssä tekemässään päätöksessä hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hylkäämisestä. Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Eduskunta hyväksyi mietintöön sisältyvät lausumaehdotukset. Asian käsittely päättyi.
Viimeisenä istuntopäivänään “wanha” eduskunta hyväksyi toisessa käsittelyssä kiistanalaisen, kansainvälisen ihmisoikeussopimuksen ja Suomen perustuslain vastaisen vakoilu- ja urkintalain, joka kohdistuu Suomen sisäisesti kansalaisyhteiskuntaan, sen yksittäisiin kansalaisiin, myös kansanedustajiin itseensä.
Suomen poliisiylijohtaja Mikko Paaterolla on “valtakunnankanslerin” valtuudet. Valtarakenteiden kehityksen suunta on pelottava. Näin mittavat poliisinvaltuudet ovat vain diktatuurin maissa!
Minun mielestäni tätä lakia kannattaneita uuteen eduskuntaan ehdolla olevia henkilöitä ei pidä sinne valita.
Kysely väistyvän eduskunnan kansaneduatajille:
—–Alkuperäinen viesti—–
Lähettäjä: kalevi kannus [mailto:info@promerit.net]
Lähetetty: 14. maaliskuuta 2011 22:44
Vastaanottaja: ‘kimmo.sasi@eduskunta.fi’ + kaikki kansanedustajat
Aiheen saate../..
Kysymys:
Oletteko hyväksymässä tämän urkintalain?
Vastauksia:
Lähettäjä: Sasi KimmoLähetetty: 15. maaliskuuta 2011 10:39
Kyllä kun sitä on korjattu
Kimmo Sasi
Lähettäjä: Arhinmäki PaavoLähetetty: 14. maaliskuuta 2011 22:19
Vasemmisto esitti ja äänestytti useista muutoksista lakiin. Hallitusrintama ajoi läpi.
Paavo Arhinmäki
Lähettäjä: Yrttiaho JyrkiLähetetty: 14. maaliskuuta 2011 22:17
Kiitos viestistäsi!
Olemme tehneet käsittelyn aikana muutoksia ja äänestykset ovat edessä. Olen kyllä yli tuhatsivuisesta paketista sitä mieltä, että poliisivaltion luonne vahvistuu.
T.Jyrki
Promerit.net

* Katso ja kuuntele osa 1/3

Ajasta sodan myrskyn silmässä ja Vilho Tahvanaisesta facebookissa




Marjatta Kannuksen esikoisromaani mm. lamavuosilta
puheenvuoroja vuodelta 1944. Kirja ollut kiellettynä n. 60 vuotta; ja on sisällön osalta edelleen ajan tasalla.
Heikki Urmas, Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät CIA:n ja KGB:n taistelu Suomen politiikasta 1970-luvulla

Kaikki valta vaan poliiseille. Sillähän se hyvä tulee. Tästä ei olla enää juuri askelta kauempana täydellisestä tuhosta. Poliisi on jo vanhoillakin oikeuksillaan pelotellut ja kiristänyt lainkuuliaisia kansalaisia kalvaltamaan muita. On tapauksia joissa ihmiset on pakotettu jopa valehtelemaan. Ellei ihminen ole tähän suostunut niin oma syytelista on ollut melkoinen. Seuraava askel onkin sitten postin ennaltalukeminen. Jos kerran sähköinen viestintä saadaan jo lukea. Mitäpä siinä sitten enää ihmisille jää jos kaikki henkilökohtainen yhteydenpito voidaan lukea/tarkastaa. Puheluita ja tekstiviestejähän on jo voitu kuunnella ja lukea pitkään. Kyllä tämä niin hienolta vaikuttaa, että on varmaankin paras tässä vaiheessa alkaa kouluttaa kirjekyyhkyjä käyttöön. Niille taitaa tulla kysyntää Suomessa hyvinkin pian. Siinä sitä saattaa olla ihan bisnesideaakin.
Hei, niin kuin kirjoitatte ” poliisi on jo vanhoillakin oikeuksillaan pelotellut ja kiristänyt lainkuuliaisia..Puheluita ja tekstiviestejähän on jo voitu kuunnella..”,
- linkitän tänne aiheesta kirjoitettu blogini Uusi Suomi Puheenvuorossa.
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/62363-valvotaanko-suomessa-ihmisia-niin-kuin-entisessa-ddrssa#comment-832764
APOKALYPTIS-ORWELLILAINEN VAKOILULAKI MENI LÄPI EDUSKUNNASSA. SUOMI ON NYT POLIISIVALTIO DE JURE.
Hallituksen esitys uudeksi pakkokeino- ja poliisilaiksi meni siis läpi eduskunnassa tänään. Laki sisältää ennennäkemättömän räikeitä perustuslain ja ihmisoikeuksien vastaisia elementtejä. Lakia vastustaneen EU:n entisen oikeusasiamiehen Jacob Södermanin mukaan siinä on ainakin 7-8 perustuslain vastaista kohtaa. Söderman käytti sekä perjantaina 11.3 että tänään useita puheenvuoroja kuvaillakseen tämän pakkokeinolain kauhistuttavuutta, mutta hänen viestinsä meni sananmukaisesti kuuroille korville ( salihan yleensä tyhjenee kun puheenvuoroja pidetään).
Mutta se, mikä pani kylmät väreet selkäpiiheni, oli se, että lakiehdotuksen käsittelyissä sekä Perussuomalaiset, että kristillisdemokraatit äänestivät hallituspuolueiden mukana JAA’ta.
Tästä lakiehdotuksesta on kirjoitettu jonkin verran, mutta sillä ei näköjään ole ollut mitään merkitystä Munamieheen ihastuneelle kansalle ja sen päätöksentekijöille.
Poliisilaitos siis muutetaan suorastaan lainsäätäjän päätöksellä Natsi-Saksan Gestapon, DDR:n STASIn ja Neuvostoliiton KGB:n kaltaiseksi vakoilu- ja ilmiantokoneistoksi yhteistyössä muiden viranomaisten ja teleoperaattorien kanssa. Puhelinyhtiötkin velvoitetaan antamaan pyydettäessä apua mm. erilaisten vakoiluehojelmien salaiseen asentamiseen verkon yli yksittäisten tietokoneen käyttäjien koneisiin.
Tämä on jotain niin kauheaa, etten miltei voi uskoa tällaiseen painajaisuni-yhteiskuntaan siirtymisen nyt de jure tapahtuneen. Olemme todellakin sananmukaisesti siirtyneet apokalyptis-orwellilaiseen vakoilu- ja ilmiantoyhteiskuntaan.
Se, että tällainen voi tapahtua Suomessa on sinällään pohdinnan arvoista, mutta siitä ei tässä nyt enempää. Esimerkiksi nykyisessä Saksassa tällainen esitutkinta, pakkokeino- ja poliisilaki tuskin milloinkaan voisi mennä läpi.
Täydellä syyllä voi kyllä kyseenalaistaa koko kammottavan lain lainmukaisuuden: Kahdestasadasta kansanedustajasta n. 70 oli poissa kaikissa perjantain 11.3 äänestyksissä. Viimeisen äänestyksen luvut olivat 86 JAA, 42 EI, 71 poissa. Tiistain 15.3. äänestyksissäkin oli 31 kansanedustajista poissa ja lakiin tuli vain pieniä muutosviilauksia, joilla ei ollut mitään merkitystä sen kammottavaa ydintä ajatellen.
Onko tällainen olemassaolevaa perustuslakia ja ihmisoikeussopimuksia rikkova laki säädetty edes laillisessa lainsäätämisjärjestyksessä? Ja vaikka olisikin, niin onko tällaista lakia vastustava kansalaismielipide väärässä kun se edellyttää moraalisessa mielessä, että koko eduskunta olisi edes paikalla näin vakavia yksityisyydensuojaa loukkaavien pakkokeinojen voimaansaattamisesta päätettäessä?
Enimmin koko tässä tapauksessa kammottaa se, että kansalaisten perussoikeuksista huolta pitämisestä paljon ääntä pitänyt Perussuomalaiset näyttää tässä asiassa ottaneen täysin perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisen kannan. Ymmärtämättömyyttäänkö? Ehkä, mutta se ei saa olla puolustus kun kyse on näin mittavasta kansalaisoikeuksien murskaamisesta. Ajatellen tulevien vaalien jälkeistä eduskuntaa ainakin vielä eduskunnassa istuvien persujen etiikan ja osaamistason kannalta tämä ei lupaa hyvää.
Tämä on surun päivä. Olemme saaneet todellakin väistyvältä korruptio-eduskunnalta viime lahjaksi tämän kammottavan urkinta- ja vakoilulain.
Pitäisikö koko Suomi haastaa EIT:hen tai EU-tuomioistuimeen ihmisoikeuksien rikkomisesta? Kuka voisi tällaisen tehdä? Mahdollisesti Mariapori tai joku muu EIT-asiohin ja EU-oikeuteen perehtynyt?
Tämä laki ei ole ihmisiltä tullut eikä ihmisten toivoma vaan pelkästään viranomaisten harjoittamaa kansalaiset lannistavaa valvontaa ja viranomaispelkoa lisäävä vallanotto yli ihmisten yksityiselämän.
Lainsäätämisprosessiin pääsee täältä:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=HE+222/2010
Voisiko jokuviksu sanoa, että mistä löytyy uusi viharikoslaki ja jos ei saa itse selvää siitä, niin että saako sitä holokaustia enää epäillä tai Nürnbergin tuomioistuimen oikeellisuutta ja lainmukaisuutta sekä menettelyä vaiko ei? Tietääkseni laki on mahdollistanut tiedon esillepanon rankaisemisen, jos siitä joku loukkaantuu, eli kai sitä tullaan soveltamaan siten, kuten kukin hallitseva vallanpitäjä haluaa?
el bimbolle
Mainitsemasi laki on varmaan juuritämä “viharikoslaiksi” kutsuttu:
Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia, hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laeiksi rikoslain ja tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta annetun lain 15 §:n muuttamisesta
Se meni läpi eduskunnan täysistunnossa 1.3, eli muutama viikko sitten.
HE 317/2010 vp käsittelytiedot löytyvät täältä:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/lavm_39_2010_p.shtml
Tässä on hallituksen esitys:
http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+317/2010&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD
Tässä on lakivaliokunnan mietintö 39/2010 vp, joka hyväksyttiin istunnossa 1.3
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/lavm_39_2010_p.shtml
EFFI oli myös lakivaliokunnan kutsumana antamassa lausunnon lakivaliokunnalle tästä “viharikoslaista”
KAtso:
http://www.effi.org/lausunnot/lausunto-lakivaliokunnalle-110125.html
Tässä ote kyseisen dokumentin johdannosta:
“Effi näkee esitetyissä lakiteksteissä sekä perusteluissa kuitenkin useita vakavia ongelmia, etenkin sanan- ja uskonnonvapautta kohtuuttomasti rajoittaville tulkinnoille alttiita muotoiluja. Tämänkaltaisessa suoraan perusoikeuksia rajoittavassa laissa olisi tavanomaistakin tärkeämpää välttää ilmaisuja, jotka maallikolle tarkoittavat aivan eri asiaa kuin on tarkoitus, vaikka ne ehkä laintuntijoille olisivatkin ymmärrettäviä.
Ehdotukset menevät myös monessa kohdin paljon pitemmälle kuin mainitut kansainväliset sopimukset edellyttävät ja ovat paikoin suorastaan ristiriidassa niiden kanssa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla edellyttää, että sananvapauden rajoitusten on oltava välttämättömiä. Siten ne pitää aina säätää mahdollisimman suppeiksi, eikä “varmuuden vuoksi” laajemmiksi kuin sopimukset edellyttävät, kun mitään näyttöä muuta Eurooppaa vakavammista ongelmista Suomessa ei ole.
Erityisen vakavaa on, että esitetty teksti on helposti tulkittavissa mielipiteisiin eikä vain niiden ilmaisutapaan kohdistuvaksi rajoitukseksi. Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälinen yleissopimuksen 19 artiklan takaama mielipiteenvapaus on rajoittamaton, ilman mitään varaumia. Jotta mielipiteenvapaudella olisi mitään merkitystä, sen täytyy sisältää oikeus ilmaista mielipiteensä julkisesti ja yrittää taivuttaa muita sen kannalle. Sananvapautta voidaan rajoittaa, myös mielipiteen ilmaisutapoja, mutta jonkin mielipiteen esittämistä ylimalkaan ei saa kieltää.
Sanan- ja uskonnonvapautta rajoittavissa ja erityisesti mielipiteenvapauden rajoja koettelevassa lainsäädännössä pitäisi arvioida porsaanreikiä päinvastoin kuin yleensä: varoa jättämästä tuomioistuimelle tulkinnanvaraa syytetyn vahingoksi. Niiden kanssahan tilanne on käytännössä aina se, että syytetyllä on mielipide, jota tuomari ja lautamiehet pitävät vääränä ja ovat siten luonnostaan, tiedostamattaan taipuvaisia tulkitsemaan lakia sen mukaisesti, vaikka yrittäisivätkin sitä välttää. Sananvapaus suojelee kuitenkin myös ja ennen kaikkea vääriä, vastenmielisiä, vahingollisia ja vaarallisia mielipiteitä.
Erityisen ongelmallisena Effi pitää esitystä yleisön saataville asettamisen kriminalisoinnista ja sen tulkitsemista koskemaan myös linkittämistä. Koko esityksen perusongelma on ajatus, että jokin materiaali voisi olla itsessään rikollista tai niin vaarallista, että sen ei pitäisi lainkaan olla ihmisten saatavilla – että rasismi olisi asia, josta ihmisten ei pitäisi sallia vapaasti muodostaa mielipidettään. Kriminalisoinnin pitäisi kohdistua toimintaan, aineiston käyttötapaan, eikä kohdella materiaalia sinänsä kuin “taudinaiheuttajaa”, jolta ihmiset ovat kykenemättömiä suojautumaan ja jolta viranomaisten pitäisi hallintoalamaisia suojella.
Effi katsoo myös, että ainakin ehdotetussa muodossa lainmuutokset rajoittaisivat perusoikeuksia niin paljon, että niiden säätäminen edellyttäisi perustuslainsäätämisjärjestystä.”
Myös el bimbo arvatenkin kommentoinee kyseistä lakia.
Hallituksen esitys:
“Artikla käsittelee ilmiötä, josta kansanvälisesti usein käytetään termiä ”Holocaust denial”. Toinen usein käytetty termi on historiarevisionismi. Tällaisessa toiminnassa on tyypillisesti kysymys esimerkiksi sen julkisesta kiistämisestä, että Kolmannessa valtakunnassa syyllistyttiin juutalaisiin ja eräisiin muihin kansanryhmiin kohdistuneeseen joukkotuhontaan. Toisinaan väitteiden sisältönä on, että toisen maailmansodan voittajavaltiot ovat huomattavasti liioitelleet joukkotuhonnassa menehtyneiden uhrien lukumäärä.
Suomen voimassaoleva lainsäädäntö ei sisällä rangaistussäännöksiä, joissa nimenomaisesti kiellettäisiin tämäntyyppisten väitteiden esittäminen julkisuudessa tai ylipäätänsä. Lainsäädännöllisesti tilanne on sama muissa Pohjoismaissa. Artiklan tarkoittamia rangaistussäännöksiä esiintyy Euroopassa lähinnä Saksan ja sellaisten muiden maiden lainsäädännöissä, jotka joutuivat Kolmannen valtakunnan alaisuuteen toisen maailmansodan aikana. Kansainvälisten ihmisoikeuselinten oikeuskäytännössä on johdonmukaisesti katsottu, ettei joukkotuhontaa selvästi kiistävien väitteiden julkinen esittäminen nauti sananvapauden suojaa. Esimerkkeinä voidaan mainita Euroopan ihmisoikeuskomission ratkaisu asiassa Remer v. Saksa (25096/94) ja YK:n ihmisoikeuskomitean ratkaisu asiassa Faurisson v. Ranska (CCPR/C/58/D/550/1993). Sanotussa ratkaisussaan YK:n ihmisoikeuskomitea toisaalta myös totesi, että rangaistussäännös, joka kategorisesti kieltää esimerkiksi Nürnbergin sotilastuomioistuimen ratkaisujen oikeellisuuden kyseenalaistamisen, ei ole sananvapauden kannalta täysin ongelmaton.
Vaikka Suomen lainsäädäntö ei nykyisellään sisällä rangaistussäännöstä, joka nimenomaisesti kieltää artiklan 1 kappaleessa tarkoitettujen lausumien levittämisen, voidaan perustellusti katsoa, että kiihottamisrikoksen tunnusmerkistö voi täyttyä tämän tekotyypin ollessa kysymyksessä. Tämä koskee varsinkin sellaisia rasistisia ja muukalaisvihamielisiä tekoja, joissa hyväksytään tai puolustetaan joukkotuhontaa tai rikoksia ihmisyyttä vastaan. Tällainen vastoin historiallisia tosiasioita tehty perusteeton vähättely voi loukata tai uhata sitä kansanryhmää, joka on aikanaan joutunut hirmuteon kohteeksi. Tähän viittaava lainvoimainen tuomioistuinratkaisu on olemassa (Helsingin hovioikeuden tuomio 25.5.2007 nro 1662).
Joukkotuhonnan tai ihmisyyttä vastaan tehdyn rikoksen julkisesti esitetty puolustaminen voi myös olosuhteista riippuen toteuttaa julkisen kehottamisen rikokseen tai kunnianloukkausrikoksen. Näin saattaa olla, mikäli lausumissa asiallisesti ottaen houkutellaan julmuuksien uusimiseen tai jos se kohdistuu tiettyyn henkilöön.
Selvää toisaalta on, etteivät voimassaolevassa rikoslaissa säädetyt tunnusmerkistöt kokonaisuudessaan kata sitä menettelyä, jota sopijapuolten tulee artiklan 1 kohdan mukaan säätää rangaistavaksi. On hyviä perusteita siihen käsitykseen, että ne kieltämiset ja vähättelyt, jotka eivät nykyisin ole rangaistavia, voisivat kriminalisoituina joutua ristiriitaan sananvapauden periaatteiden kanssa. Perusteltuna voidaan pitää sitä, että kriminalisointivelvoitetta ei tulisi noudattaa silloin, kun joukkotuhontaa tai ihmisyyttä vastaan tehtyä rikosta käsitellään journalistisin periaattein toteutetussa viestinnässä tai tieteelliset kriteerit täyttävässä historian tutkimuksessa ja keskustelussa. Esimerkiksi historiantutkimus voi tuoda esiin seikkoja, joiden vuoksi on aiheellista herättää keskustelua siitä, onko vakiintuneet käsitykset jostakin historiaan liittyvästä tapahtumasta syytä tarkistaa. Tämä voi koskea myös tapahtumia, joita vakiintuneesti on arvioitu artiklassa tarkoitetuiksi rikoksiksi. On selvää, että tällainen asiallisiin syihin perustuva keskustelu on sallittava. Tässä yhteydessä voidaan viitata paitsi sananvapauteen myös siihen, että Suomen perustuslain mukaan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu. Suomen historialliset traditiot avoimuuden ja sananvapauden korostamisessa ja turvaamisessa edellyttävät, että nykyisiä rangaistussäännöksiä ei ole myöskään syytä laajentaa siten, että 1 kappaleen vaatimukset tulisivat kokonaisuudessaan täytetyksi. Suomen tulisi edelleen soveltaa kriminalisointivelvoitetta vain sellaisiin artiklan 1 kappaleessa tarkoitettuihin lausumiin, jotka ovat uhkaavia tai loukkaavia tai on tehty kiihottamistarkoituksessa. Näiden syiden vuoksi ehdotetaan, että Suomi käyttäisi hyväkseen 6 artiklan 2 kappaleen b kohdassa annettua mahdollisuutta jättää artiklan 1 kappaleessa tarkoitettu kriminalisointivelvoite osittain tai kokonaan soveltamatta.
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta antaisi suostumuksensa siihen että Suomi tekee lisäpöytäkirjan 6 artiklan 2 kappaleen b kohdassa tarkoitetun varauman, jonka mukaan Suomi sananvapauden periaatteesta johtuen pidättää itselleen oikeuden olla kokonaan tai osittain soveltamatta 5 artiklan 1 kappaleessa määriteltyä kriminalisointivelvoitetta tapauksissa, joissa kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevat säännökset eivät ole sovellettavissa.”
Siis: “Toisaalta täysin kiistattomat historialliset tapahtumat kuten Kolmannen valtakunnan juutalaisiin kohdistama joukkotuhonta ei ole asiallisin perustein kyseenalaistettavissa. Tällaisten tapahtumien kiistäminen voi täyttää kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön.”
Näkisin, että esitys sanoo, että varauma jätetään, mutta että siis kiihottamis, solvaamis- ja panettelu ym uhkailumielessä ei enää saa sanoa kaikelaisia teorioita. Ja koska tuo muka on kiistattomasti osoitettu tuo tuhonta, niin silloinhan sen kiistäminen on muka panettelua yms vihapuhetta.
Huonolta näyttää, vaikka valehdellaan sananvapauden ym. säilyttämisestä ja varaumista. Tulkinnanvarainen laki mahdollistaa kenen hyvänsä syyttämisen ja kuka sitten todistaa, ettei loukkamistarkoitusta ollut? Epäilen, että asia on loukkaantujan päätettävissä ja voimakkaiden painostusryhmien.
Koko lakipaketin pöäasia on ollut suojata holokaustivalheet. Sen tietystä näemmä nämä surkimukset ilman muuta tekivät.
“Klassikkotapauksessa Lehideux ja Isorni v. Ranska (1998) todetaan, ettei juutalaisten joukkotuhonnan puolustelu saa 10 artiklan suojaa. Tosin tapauksessa oli rikottu 10 artiklaa, koska tuomitut eivät olleet vähätelleet juutalaisten joukkotuhontaa, vaan esittäneet eriävän tulkinnan toisen maailmansodan tapahtumista ja erityisesti Petainin roolista. EIT tekee siis merkittävän erottelun historiasta keskustelemisen ja toteennäytettyjen tekojen kiistämisen välillä.”
EIT sallii siis Ranskan ym. kieltää muitakin “vääriä” tulkintoja. Kuitenkin ns. virallinen versio historiasta ja holokaustista on väärä, valhetta ja ei-toteennäytetty. Nämä neuvostolaiset lierot väittävät valheellisesti kaiken toteen näytetyksi. Todella vastenmielistä ja valheellista. Talkuulla tietävät kuitenkin asian aivan hyvin.
Kyse nimeomaan on siitä mikä on TOTEENNÄYTETTY teko ?
Esimerkiksi Suomessa jopa “oikeuslaitos” pyrkii nimenomaan vesittämään tuota TOTEENNÄYTTÄMISTÄ; aivan kuten tekee itse EIT:n suomalisijaos, joka julkisen EOA raportti eduksunnalle 2005 lukujen mukaan SEULOO pois käsittelystä 97 % sinne Suomesta lähetetyistä jutuista ja senjälkeen TUHOAA tuon 97 %:n aineiston vuoden kuluttua !
On paradoksaalista, että edes kirjattu ja pikana päällikkötuomarille lähetetty kirje olla tuhoamatta asiakirjoja ei tuottanut tulosta !
Yksittäisen kansalaisen on siis todistettava faktat, joita suomen virkamiehet EIT:ta myöten yrittävät piilottaa ja tuhota niihin liityviä asiakirjoja !
Ja jos ryhdyt asiaoita todistamaan Suomen “oikeuslaitoksessa” jopa 80 vuoden ajaksi salaisiksi julistetuin asiakirjoin sinusta tulee “rikollinen”, joka voidaan tuomita jopa 2 vuodeksi vankeuteen !
On kuitenkin myös TOTEENNÄYTETTY Suomen Perustuslain 118 §:n nojalla, että Suomen hallitus ja koko Eduksunta harjoittaa “holokaustia”; vaikkei ihan sen rajuimmassa mielessä kansalaisiaan kohtaan epäämällä heiltä SUUTEOIKEUDEN kokemiensa IHMISOIKEUSLOUKKAUSTEN suhteen ! … Syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä valatakunnanoikeudessa ! Siis ministerit, presidentit, ja korkeimpien “oikeuksien” jäsenet on tällä Suomessa asetettu “valtakunnankanslerin” asemaan; ja jokainen heidän tekonsa on “jumalallinen” ja siten tavallisen kansan syyteoikeuden ulkopuolella !
IHMISOIKEUSRIKKOJAT siis Suomessa tekivät “lain” “ihmisoikeusrikkojien” eli vihapuhujien laittamiseksi telkien taakse ? Näinkö siis jokaisesta suomalaisesta lainsäädännöllisen ihmisoikeusrikoksen uhrista automaattisesti tulee “rikollinen” joka, jos uskaltaa puhua tai kirjoittaa kokemuksistaan tulee säilöä pois yhteiskunnasta ?
Yhteiskuntarauhallako perustellaan Tuija Braxinkin allekirjoittama “sopimus” tuoda Ruanada-”oikeudenkäynti” Suomeen veronmaksjaien kustannettavaksi, jotta Kansainvälinen Rikostuomioistuin ei ole toimivaltainen “yksittäistapauksissa” eli Esim. Eduskunnan “oikeusasaimiehen” päätöksen 876/2/05 kaltaisessa presidentin- ja ministerinvastuuasissa, josta poliisi ei saanut ESITUTKINTAA suorittaa; ja jota EIT ei ollut “toimivaltainen” käsittelemään ja jonka maksumiehiksi laitettiin veronmaksajat ja ihmisoikeusloukatut !
Nyt siis Suomessa saa enää “keskustella” vain Suomen hallitusta myötäillen ?
Missä esimerkiksi ovat viralliset luvut muiden kuin Suomen EIT-jaoksen “seulontaprosenteista” viimeisiltä vuosilta ? Tai edes Suomen viralliset luvut ? Vai onko niistäkin keskustelu rikollista, joten koko luvut tulee Kreikka-”vakuuksien” tavoin julistaa salaiseksi seuraavaan sukupolveen asti !
On täysin absurdia edes toivoa kenekään uskovan, että “ihmisoikeuksia” voidaan parantaa ihmisoikeuksia “lainsäädännöllä” polkemalla !
Esitän taas kerran “vihapuheen” Suomen väärän kuninkaan ajasta, jonka todisteet EIT itse on tuhonnut ! Ja toivon jonkun haastavan minut oikeuteen Suomen historiankirjoituksen vääristelemisestä; tai sitten valtiovalta on hiljaa, koska todisteita ei kokonaan koskaan saada tuhotuiksia ?
Suomi eli Presidentti Tarja Halosen toisen kauden petosten, ja vain petosten takia: ja näin minä perustelen sanani; Presidenttiä eivät toiselle kaudelle valinneet kansalaiset, vaan OM Koskinen, Leena Luhtanen, sekä Eduksunnan Oikeusasiamies. Ja tarina menee näin : 2004 lopulla huomattiin Suomen isyyslain menneen niin pieleen, ettei eräissä tapauksissa yhdelläkään miehellä ollut haasteoikeutta aviolapsiin nähden; vaikka 2002 isyyslin esitöissä nimenomaan tähdennettiin, että laki muotoillaan sellaiseksi että koskaan ei näin käy ! Mutta koska näin kuitenkin kävi 2065 julkisiksi tulevinen dokumenntien eli “oikeuden” pöytäkirjojen mukaan tuli presidentti Tarja Haloselle hoppu ? Jos laki muutetaan on Eduksunnan muutettava se, koska perustuslain mukaan ministeri ei itse saa muuttaa itse allekirjoittamaansa lakia ! Martyyriksi suostuin oikeusministeri Johannes Koskinen, joka erosi “henkilökohtaisiin” syihin vedoten, ja jo kesällä 2005 Leena Luhtanen vetäisi nimen olle “asetukseen” jolla hiljaisuudessa peiteltiin suomalaisiin miehiin kohdistetut lainsäädännölliset ihmisoikeusloukkaukset ja haasteoikeus palautettiin; samalla palautui Halosen mahdollisuus toiseen kauteen ! Mutta koska jokainen suomlainen mies ei ole Tarja Halosen tosun alla eikä halua Suomen julkisen kulisioikeudenmukaisuuden jatkuvat ikuisuutta sai Eduksunnan “oikeusasiamies” etteensä ongelman; jonka peittely oli se lopullinen vaalipetos, eli äänestäjien tiedonsaannin estäminen: Eoa päätöksen “kaltaista” 8.9. 2005 tehtyä rikosilmoitusta lainsäädännöllisestä ihmisoikeusrikoksesta ei koskaan “esitutkittu” ja “oikeusasiamieskin piti “päätöksensä” 876/2/05 salassa asina 20.12. 2007 asti ! Siis sen “tutkiminen” saako presidentin- ja ministerinvastuuasiassa suorittaa poliisi “esitutkintaa” kesti “vaivaiset” 2,5 vuotta; ja ilmoitusta esitutkinnan lopettamisesta ei ole kuulunut vieläkään !
Mutta koska kansainvälisen lain mukaan tapauksissa, joissa koko maan “oikeusjärjestelmä” on todettu toimivallattomaksi saa kansainvälinen rikostuomioistuin suoraan toimivallan; tai siis SAI ennen Tuija Braxin allekirjoittamaa “sopimusta” sen TOIMIVALLATTOMUUDESTA “yksittäistapauksissa” ! Ja sen maksattamista veronmaksajilla Ruanda-”oikeudenkäynnin” muodossa ( “kansainvälisen organisaatiomuutos toi “oikeudenkäynnin” Suomeen ). Miksi Suomi nimenomaan olisi halunnut tuon hankalan “oikeudenkäynnin” ilman, että vastavuoroisesti sai pelastettua Suomen “ihmisoikeusmaineen” ja Halosen perseen ?
Muuta kummallisuutta asian tiimoilta: kun rikosilmoitus ei edennyt toimitin 9.12. 2005 Valtakunnasyyttäjänvirastoon “syyteilmoituksen” lainsäädännöllisistä ihmisoikeusrikoksista. No tuon “syyteilmoituksen” diariinkirjaaminen kesti; jopa “oikeusministeriön” lausuman 114/911/06 mukaan kohtuuttomat 8 kk; eli tuona aikana “syyteilmoituksessa” mainittu lainkohta EHTI VAIHTUA !
Lopulta 27.3. 2008 EIT:n suomalaijaos “seuloi” tapauksen pois käsittelystä VKSV:a koskevine asiakirjoineen VKSV:n virkavapaalla olevan henkilön ja hänen kollegoidensa kanssa !
Montako lainrikkomusta ja virkavirhettä huomasitte jutun yhteydessä ja monessako kohtaa estelisyys-säädökset laitettiin romukoppaan ?
Tämä on Suomen historinakirjoituksen vääristelyn historiaa, ja “vihakirjoitus”-lain nojalla ilmeisesti myös tulevaisuutta !
Suomalaisia heteromiehiä VIHAAVAT Tarja Halonen ja Tuija Brax esimrkiksi niin paljon, että veivät asetuksellaan 84/2009 eduskunnan tahdon vastaisesti HAASTEOIKEUDEN prosessoida edellämainittua “perhepoliittista” syrjintää Suomessa.
Luulisi edelläkirjoitetun kaltaisen “vihapuheen” aiheuttavan välittömän pidätyksen ja kunnianloukkaus-syytteen … siis perättömänä ? Mutta koska yhä vuosien jälkeen kuljen vapaana kain kirjoitus sisältää pieniä totuuksiakin ? Mutta tämänkin palstan pitäjä on joutunut sitäkin enemmän valtiovallan hampasiiin, koska uskaltaa olla juttuja moderoimatta … taitaa omistaa myös yhden jos toisen kopion asiakirjoista, joita valtionherrat eivät julkisuuteen liiemmälti halua ?
Kaiken kokemani valossa vain yksi ei vielä ole selvää ? Kuka on se Suomen lopullinen “valtakunnankansleri” joka vetelee naruista taustalla ?
Niinkauan kirjoitan, kunnes joku “ministereistä” tajuaa, että VIHATEKO; kuten asetus 84/2009 on pahempi rikos, kuin “vihapuhe” !
Kansaa manipuloidaan, ja se kansanosa, joka ei ole manipuloitavissa pitää saada hiljaiseksi muuten; kuten “lailla” ?
Jos Suomi saa edustavan joukon lisää Erkki Ahoja; Liisa Mariaporeja ja Jali Raitoja sekä heistä joskus KANSANEDUSTAJIA tulee Suomi varmasti muuttumaan ! Juuri tätä tiedon lisääntyminen aiheuttaa; ja juuri sitä vanhat “konkarit” pelkäävät ! Soini ja PerusSuomalaiset melkein teki sen jo … jatkoa odotellaan !
Halonen jo kipitti turvaan YK:n suojiin Braxin allekirjoittaman “sopimuksen” turvin ?
Kysynkin oliko Presidentti Tarja Halonen mielestänne jäävi allekirjoitamaan uuden Perustuslakimme hänen ja Tuija Braxin sille lobbaaman 118 §:n syyteoikeuden TAKAUTUVAN poistopykälän takia vai menikö kaikki vain “maantavan” mukaan ? Ja pitäisikö mielestänne Suomen historiankirjoitusta “tarkistaa” Eduskunnan “oikeusasiamiehen” päätöksessään 876/2/05 salaamien asioiden taustojen osalta ?
Sekä pitäiskö suuremman joukon “oikeusoppineita” yhdessä tarkistaa oliko “oikeusasiamiehen” tulkinta poliisilta puuttuneesta “esitutkintaoikeudesta” oikea !
Todellisuudessahan “oikeusasiamies” käytti tuomioistuinlaitokselle kuulunutta valtaa tulkita jotakin lakia hankalassa tilanteessa !
Tilanne on nykyään kuitenkin vielä hankalampi, koska “sopimus” “kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivallan poistamisesta” sekä perustuslain 118 § estävät ihmisoikeuksien tosiasiallisen toteutumisen Suomessa lasten ja miesten osalta ! Ja koska todellinen julkinen keskustelu asiasta on kielletty on samalla katkolla myös sananvapaus ?
Edellisessä jäi kiitokset sanavapaudesta esittämättä Kalevi Kannukselle ja Niko Linsalle sekä hänelle, jonka nimeä edes täällä ei henkilökohtaisista syistä ( ja lakkiseikat ) saa mainita; tuo henkilö kuitenkin on tuleva muuttamaan Suomen isyyslakia KKO:n 2012 ( “erään”) päätöksen hankkimisen seurauksena !
On siis jo useaan otteseen vuosien 2005 ja 2012 välillä todistettu ( jopa 2090-luvulle salatuin asiakirjoin ) että yksi riitttävän jääräpäinen henkilö voi Suomessa “muuttaa” lakia haastamalla KOKO SYSTEEMIN havaitsemansa vääryyden osalta ! Tätä TIETOA virkaeliitti ei kansalaisille halua antaa, jotta “jääräpäisiä” ei Suomesta löydy liikaa !
Ja myös siksi Suomen oikeudenkäymiskaaren salassapitosäädökset ovat kokeneet rajuja muutoksia näiden vuosien aikana ? Se on ilmiselvästi ollut Perustuslain 118 §:n lisäyksen tavoin hallitusherrojen VASTAISKU kansalaisaktivismin nousulle; tuollaiseksi PerusSuomalaisetkin vielä 10 vuotta sitten hallituksen taholta “määriteltiin” ?