Nuoruusmuistoja rahvaan tasolta

Aurinkoisia päiviä ajatellen parvekkeellamme on aurinkotuoli, jonka olen nimennyt “Bermudaksi”. Tänään 20. maaliskuuta 2011 loikoilin lämmössä, kuulokkeissa soivat Olavi Virran Hopeinen kuu –CD:n iskelmät yli 50-vuden takaa ajalta jolloin itse kiertelin pienen yhtyeen jäsenyydessä tanssipaikkoja.

On sattunut tapauksia kun olen viettänyt ”siestaani” siellä, joku tuttavista on soittanut ja Marjatta on ilmoittanut, että ”ukko on ”Bermudalla”. No, hetken hämmennyksen jälkeen toki olen löytynyt ihan kotonurkista…

Toisaalta lieneekö asiallista rahvaan tasolta muistella elämänvaiheitaan julkisesti? Mutta miksi niitä pitäisi piilottaa. Elettiinhän sitä ennenkin.

Mutta yli 70 vuotta elämänkaartani on osunut historian aikajaksoissa suurten tapahtuminen näkijän ja kokemusten osiin. Surullista on, että silloisesta kaveri- ja tuttavapiiristäni niin kovin monta on jo poistunut “väestölaskennasta”, onhan sentään valokuvia ja muita mielenkuvia niiltä ajoilta ja lisää näyttää muistuvan mieleen.

Käynti rajalla
Yleispätevästi en ole ollut mitenkään herkkä ns. kohtalon merkkien tunnistamiselle. Toki niitä (käännekohtia) löytyy elonpäivieni joukosta. Kun keväällä 2007 todettiin syöpä. Siitä päivästä alkoi lähtölaskenta, jota kesti kuusi viikkoa.

Kesäkuun 1. päivänä 2007 leikkauksen jälkeisessä kipulääkityksessä kun suljin silmäni huoneen seinät muuttuivat värikuvioiksi ja kun avasin silmät maisema oli se tavallinen sairaalan vuodeosasto valkoisin seinin. Tarkoitan sitä, että tajusin olevani raadollisesti elossa. Ja kun perheen lastenlapsista pienimmäisetkin kävivät tervehtimässä sairaalassa, uskottelin itselläni olevan tarvetta vielä ja tehtävää. Kieltämättä vaarilla on ollut monenmoista kysyntää.

Tässä lyhyesti miksi ylläpidän verkkolehteä ja -kirjakauppaa, kertoakseni mitä tarkoittavat muistot, tämä hetki ja tulevaisuus yhtälönä. Tiedän sen että vain harvoja se yhtälö kiinnostaa. Enemmistö kansalaisista elää unessa. Tuudittautuen viihteen luomaan maailmakuvaan, unohtaen ettei kukaan ole yksinäinen saari ihmiskunnan valtameressä..

Tässä osio elämäntarinastani: Kuunsilta, aikaan kun kurjet huutavat.

Latomeren pitäjästä olen ollut pois yli viisikymmentä vuotta. Toisaalta vuosien varrella käyntieni yhteydessä, sukulaisia tapaamassa, tunne ”ulkopuolisuudesta” on voimistunut kerta kerralta; maisemat muuttuvat, tiet kulkevat eri paikoissa eksymiseen asti, aikuiset ovat aina vain nuorempaa sukupolvea. Henkistä yhteyttä on vain ikään kuin kutistuvan ”pihapiirimuistin” verran. Itse tuntee katoavansa menneiden joukkioon. Kuulumisten piirissä ovat enää kysymyksinä poismenneet tuttavat ja kadonnut miljöö.

Matkalla marraskuussa 2008 Latomeren pitäjästä Aurajoen kaupunkiin Marjatta tapansa mukaan luki kirjaa, joten minulle jäi runsaasti aikaa antaa muistojen palata ajanvirrassa niihin hetkiin ja valintoihin jotka koulukavereiden kanssa jutellessa päivittyivät eläviksi muisti- ja mielenkuviksi.

Viitasaaren paikkeilla radiosta tuli entisten nuorten sävelradio-lähetys; Olavi Virta lauloi ”Hopeisen kuun”. Merkillisellä tavalla iskelmän sanat satuttivat eri lailla mitä aiemmin. Tosin tähän iskelmään liittyy elämäni niissä vuosissa kun ”mahla vielä virtasi suonissa” pari valintaa, jotka vaikuttivat vahvasti käännekohtina elämässäni.

Kuvan CD-disketissä on mielestäni 1950-luvun tunnelmallisin ja koskettavin kokoelma Olavi Virran tuotannosta. Nämä iskelmät olivat niitä ”hittejä” joita maaseudun levytansseissa pääosin soitettiin..

HOPEINEN KUU (G. Malgoni – Suom. Rauni Kouta)
Hopeinen kuu luo, merelle siltaa,
ei tulla koskaan voisi kai tällaista iltaa.
Odotan turhaan, sinua armain,
kuu kulkee pilven taakse taas on meri harmain.
Kaipaus vastaa sydämen ääneen,
onneni tiedän mä nyt taas niin yksin jääneen.
Toinen nyt kuuta kanssas katsoo,
toinen vienyt sinut lie nyt.
Hopeinen kuu luo, merelle siltaa.

”Hopeiseen kuuhun” liittyy Sievin Järvikylän nuorisoseuran iltamista haikea muisto saattomatkasta sen syksyn elokuussa kun lokakuussa koitti sotaväkeen lähtö. ”Hopeisen kuun” tanssissa kysyin pääsystä saatolle. Siihen aikaan jos viimeiseen tanssiin, eli kiitosvalssin tyttö haki, se oli merkki saatolle pääsystä. Näin kävi.

Laimin heleä nuoruus ja lämpimän syyskesäyön keskustelumme – molempien tulevaisuuden suunnitelmista, pois jonnekkin muualle on lähdettävä oli aiheena kunnes kimppakyyti tuli. Laimi jäi, elokesän luonnonkukista keräämäni kukkanippu kädessään siihen kotiportilleen – kiinnittyi muistoihini näihin päiviin asti mielenkuvaksi piirtyneenä: ”Toinen nyt kuuta kanssas katsoo, toinen vienyt sinut lienyt..”

Vielä nytkin elokuun myöhäisillassa, kun kevyt usva leijuu maisemassa, kypsän luonnon ääriviivat piirtyvät ja viipyvät yksityiskohtien uinuessa hämärän tyynessä taustassa.. ”ei tulla koskaan voisi kai tällaista iltaa”.. Ei koskaan.


Sotilasmuistioon olin piirtänyt kasvokuvan tytöstä,

jolla oli vaalea pitkä, latvoistaan kihartuva tukka. Ilmeisesti sielun mallina oli Laimi.

Unikuva Laimista on nuoruuden rajakohdasta, jossa kaksi, isänsä sodassa menettänyttä, aikuisuuden kynnyksellä olevaa nuorta uskoutuivat toisilleen tulevaisuutensa suunnitelmista; minulle utuisen kesäyön tunnelma on kai ollut vastapaino sota-ajan painajaisille, ja irtautumista ahdistavista pelkotiloista, joita lapsena ei itse pystynyt käsittelemään järkeen käyvällä tavalla.

Hämmästyin myös muistojen virtaa ”Hopeinen kuu” -tarinasta… Olen Silja Linen musiikkiputiikista ostanut saman nimisen CD-disketin… Kokoelman iskelmät tuovat mieleen myös armeijan aikaa.

Paloaukean aliupseerikoulussa viestilinjan oppilailla oli vapaaehtoinen tehtävä koulun ylimmässä kerroksessa sijaitsevasta ”studiosta” soittaa keskusradioon levyjä iltaisin ja viikonloppuisin tiettynä aikoina. Vietin siellä monta iltaa ja vuoroja viikonloppuisin.

Ja melkein joka ilta ”lusperin studiossa” soitin Olavi Virran ”Babettin” ja Glenn Millerin kappaleita… mm. ”Kuutamoserenaadi”. Paul Anka oli poikien toivelistalla. Olen hankkinut kokoelman tuon ajan savikiekkoja sekä uusiotallenteita vanhasta iskelmämusiikista CD-disketeillä.

Eniten “lusperin studiossa” soitin Veikko Tuomen ”Silmät ikkunassa”; joka palauttaa toisen muiston joululomalta 1957-58 uudenvuodenvaihteen kohtaamisesta latomeren pitäjän Tuiskulan urheilutalolla, ilotulitusrakettien paukkuessa…

Otin yllätyshteyden 50-vuoden taakse puhelinkeskustelussa.. jonka seurauksena kirjeeni hänelle muisteluista pvm. 16. maaliskuuta 2009

Nyt kun piilossa olleet tapahtumat ja asiat palaavat mieleen ja minua on yllytetty kirjaamaan niitä ylös; siinä tilanteessa kun vielä sormet näppäimillä pelaava. Nähtäväksi jää saanko aikaan niitä kirjaksi asti?

Oikeastaan tämä kirje on rakkauden tunnustus 50-vuoden takaa… Olin joulu- ja Uudenvuoden lomalla sotaväesta. Kysyin puhelinkeskustelussa Sinulta, muistatko uudenvuoden vaihdetta 1957-58 Tuiskulan urheilutalolla. Osuimme tanssille kun vuosi vaihtui ja ulkona alkoi ilotulitus. Sinä kapsahdit kaulaan ja suutelit…!

Muistan elävästi miten Sinusta oli kehittynyt kaunis nuori nainen. Sinulla oli lyhyt tukka, joka sopi kasvosi piirteisiin niin, että kipeää teki. Olenhan tuntenut Sinut ihan alaluokilta asti.. asuimme samassa pihapiirissä monta vuotta, ennen kuin katosit kirkonkylälle.

Junamatkalla lomalta kohti itää mietin miksi en kysynyt Sinua kirjeenvaihtoon kanssani. Toisaalta elämäni oli tuossa vaiheessa murroksessa, tiedossani ja edessäni oli ainakin aliupseerikoulu ja mahdollisesti reserviupseerikoulu. Meille annettiin ymmärtää, että on mahdollista saada virka armeijasta; elettiinhän melkoista työttömyyden aikaa. Virkoja olisi ollut Ylämyllyllä ja Oulussa. No, tässä ollaan. Tein valintoja joista ei ole palautusoikeutta.

Toivottavasti et pahastu jos sanon, että olet ollut ”kasvot ikkunassa” (Veikko Tuomen savikiekolla) monissa kuoppaisissa vaiheissa elämäni varrella, kun olen joutunut kaivamaan pinnalle herkemmän sisimpäni ja unikuvani itsetuntoni kursimisessa. Minuthan on ay-asiamiestehtäviä varten koulutettu kestämään koviakin paineita.

Kiitos siitä mitä et itse tiedä olleesi .. voimaksi .. elämässäni.

Kaikella tavalla ystävällisin terveisin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *