Pehr Evind Svinhufvudin syntymästä 150 vuotta

Alkuperäiskirjan uusiopainos OVH 10,00 €uroa + postikulut. verkkokaupasta

Yli 60 vuotta kiellettynä ..
Salaamisessa ja peittelyssä on historiallinen jatkumo…
Pehr Evind Svinhufvudin

Testamentti kansalleni

(Stockholm 1944)
Kirjan myynti ja levitys kiellettiin heti alkuunsa ja saatavilla olleet kirjat tuhottiin

Ote kirjasta:

”Kansan johtajat, jotka etukäteen tekevät laskelmia omaksi hyväkseen kansansa tuhoutumisen varalta, ja antavat näiden laskelmien vaikuttaa päätöksiinsä valtion asioita ratkaistaessa ja tekevät siinä mielessä palveluksia, menettelevät isänmaataan kohtaan edesvastuuttomasti. Sillä kansaa ei voi paeta. Se jää tuhon omaksi . ./.. Terve kansallinen vaisto sanoo näin: En voi paeta, koska koko kansa ei voi sitä tehdä. Viipurin läänin asukkaat saattoivat siirtyä Suomeen, mutta me emme voi vaeltaa Ruotsiin.” ../..

   Ukko-Pekan testamenttia olisi syytä suositella nykyisille politiikan päättäjille. Tokko heilläkään on kuitenkaan voimia paljon syventyä tällaisiin asioihin nykyaikaisessa mediamyllyssä. Tähän ajan puutteeseen viittaa Svinhufvudkin sivulla 50, että ”suunnattoman työtaakan rasittamat suurliikemiehet eivät ennätä ajatella asiaa huomispäivää pitemmälle eivätkä katsoa, minkälaisiin poliittisiin vekseleihin pistävät nimensä” Nykyäänhän ministerit tekevät ulkomaanmatkoja liikemiesten eturintamassa!

 

Pehr Evind Svinhufvud – ”Ukko-Pekka”

Syntyi 15.12.1861 Sääksmäellä, kuoli 29.2.1944 Luumäellä

P.E. Svinhufvud aloitti valtiopäivämiesuransa osallistumalla vuoden 1894 valtiopäiville. Sortokauden alettua 1899 horjumattomana laillisuuden kannattajana tunnettu Svinhufvud erotettiin Turun hovioikeudesta ja hän siirtyi Helsinkiin, jossa kuului vastarinnan keskuselimeksi perustetun perustuslaillisten järjestön kagaalin johtoon. Vuoden 1905 eduskuntauudistuksen jälkeen Svinhufvudista tuli vuonna 1907 eduskunnan ensimmäinen puhemies, jota tehtävää hän hoiti yhdeksillä perättäisillä valtiopäivillä vuoteen 1913 asti. Vuonna 1914 hänet vangittiin siviilivirastaan Lappeen tuomiokunnan tuomarina ja karkotettiin Siperiaan. Siperiassa ollessaankin hänet valittiin 1916 vaaleissa eduskuntaan, mutta valtakirjan hän pääsi jättämään vasta vapautuksen jälkeen huhtikuussa 1917. Osan karkotusaikaa rouva Ellen Svinhufvud vietti miehensä luona Siperiassa
Maaliskuun manifestin antamisen jälkeen vuonna 1917 Svinhufvud palasi Suomeen ja väliaikainen hallitus nimitti hänet prokuraattoriksi eli korkeimmaksi lainvalvojaksi. Tässä asemassa häntä kohtasivat vaikeudet, sillä vallankumouksellinen liikehdintä johti väkivaltaisuuksiin ja sortokaudella nimitetyt virkamiehet tuli saada eroamaan. Elokuussa 1917 Svinhufvud joutui kiperän kysymyksen eteen, kun sosiaalidemokraattisen enemmistön äänillä korkeimman vallan käyttäjäksi sisäisissä asioissa julistautunut eduskunta kieltäytyi lähettämästä valtalakia väliaikaisen hallituksen vahvistettavaksi. Sen johdosta väliaikainen hallitus määräsi eduskunnan hajotettavaksi, johon prokuraattorina Svinhufvudin oli otettava kantaa. Venäläisvastaisuus ja itsenäisyyden edistäminen vaativat päinvastaista menettelyä kuin kuuliaisuus laillisuuden periaatteille. Senaatin päätettyä julkaista hajottamiskäskyn hän ei asettunut vastustamaan toimenpidettä. Marraskuussa 1917 eduskunta nimitti Svinhufvudin muodostamaan uutta senaattia. Svinhufvudin senaatti, ns. itsenäisyyssenaatti, aloitti toimintansa 27.11. Senaatti antoikin 4.12. eduskunnalle esityksen Suomen julistamisesta riippumattomaksi tasavallaksi. Esitys hyväksyttiin 6.12. ja 29.12. Svinhufvud lähti senaatin lähetystön johtajana Pietariin pyytämään maalle Venäjän tunnustusta.

Vuonna 1918 Svinhufvud onnistui pakenemaan punaisten hallussa olleesta Helsingistä Saksan ja Ruotsin kautta Vaasaan, jossa hän johti sinne sisällissotaa paennutta senaattia. Vaasassa senaatti julisti 25.1.1918 suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Sisällissodan päätyttyä Svinhufvud nimitettiin maan ensimmäiseksi valtionhoitajaksi ja tästä virasta hän erosi joulukuussa 1918. Valtiomuotokiistassa hänen henkilökohtainen kantansa oli tasavalta. Myöhemmin hän kuitenkin kannatti monarkiaa, koska hänen mielestään alueellisesti riittävän suuren Suomen luominen olisi mahdollista vain vahvan hallitsijanvallan avulla. Erotessaan valtionhoitajan virastaan vuoden 1918 lopulla hän siirtyi muutamaksi vuodeksi Turkuun pankinjohtajaksi

Svinhufvud tuli uudelleen politiikkaan mukaan 1930, jolloin hänet nimitettiin pääministeriksi. Seuraavana vuonna hänet asetettiin Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi ja häntä tukemaan asettuivat myös maalaisliitto ja ruotsalainen puolue. Vastaehdokkaana Svinhufvudilla oli K.J. Ståhlberg, joka hävisi äänin 151-149. Presidentin tehtäviä Svinhufvud hoiti vuoteen 1937 asti, jolloin hän hävisi presidentinvaaleissa Kyösti Kalliolle

Svinhufvud vetäytyi jälleen kotioloihin Luumäen Kotkaniemeen yksityishenkilöksi. Mutta talvisodan loppuvaiheessa hän matkusti Saksaan hankkiakseen tukea Suomelle. Hitler ei kuitenkaan suostunut ottamaan häntä vastaan niin kuin ei Mussolinikaan Roomassa, jonne Svinhufvud myös matkusti. Sen sijaan Svinhufvud tapasi paavi Pius XII:n. 

Jatkosodan aikana Svinhufvud laati syksyllä 1943 pienenä painoksena painetun Kansallisen ohjelman, joka perustui Suur-Suomen luomiseen aktiivisella sodankäynnillä. Svinhufvudin hautajaisissa tammikuussa 1944 korostettiin peräänantamattomuutta Neuvostoliiton suuntaan, mitä paikalla ollut pääministeri Edwin Linkomies piti rauhantunnustelujen keskellä sopimattomana mielenosoituksena.

P.E Svinhufvudin toinen  TESTAMENTTI KANSALLENI -kirja, joka on painettu Tukholmassa vuonna 1944 Svinhufvudin kuoleman  (29.2.1944)  jälkeen kiellettiin ja painos tuhottiin. Tämä turkulaisesta antikvariaatista alkuperäisenä painoksena löytyneen kirjan, julkaisun jälkeisistä kohtaloista, ei ole saatavilla tarkkaa tietoa. Oletusarviona on että sotamarsalkka Mannerheimin mielestä Suomen ja Neuvostoliiton jatkosodan rauhanneuvottelujen käynnistyessä Svinhufvudin kannanotoilla, eikä myöskään tulevan Paasikivi – Kekkosen linjan ”uskottavuuden” kannalta katsottu olevan suotuisia vaikutuksia

Joutuiko testamentti VALPOn ja Valvontakomission käsiin, en ole löytänyt merkintöjä. Aikaperspektiivi huomioiden Svinhufvudin testamentin sisältö on aktuelli tässäkin ajassa ja tulevia ajatellen:

”Kansan johtajat, jotka etukäteen tekevät laskelmia omaksi hyväkseen kansansa tuhoutumisen varalta, ja antavat näiden laskelmien vaikuttaa päätöksiinsä valtion asioita ratkaistaessa ja tekevät siinä mielessä palveluksia, menettelevät isänmaataan kohtaan edesvastuuttomasti. Sillä kansaa ei voi paeta. Se jää tuhon omaksi. Ruotsi ei ole koko kansalle mikään turvapaikka Moskovan tuhotulvan vyöryessä Atlantille. Paikkaliput lentokoneissa Atlantin yli ovat, – jos ovat – varattuja korkeintaan vain jollekin tuhotulvan alta maasta pakenevalle ministerille ja hänen perheelleen. Terve kansallinen vaisto sanoo näin: En voi paeta, koska koko kansa ei voi sitä tehdä. Viipurin läänin asukkaat saattoivat siirtyä Suomeen, mutta me emme voi vaeltaa Ruotsiin …”

Kansakunnan kohtalon ketjussa olemme Ruotsinvallasta Venäjän autonomian ja itsenäisyyden vuosikymmenten kautta alistettu jälleen autonomiaksi, nyt Euroopan Unionissa. Siihen mitä Svinhufvud testamentissaan kansalleen ja jälkipolville on halunnut viestittää, yhtymät nykypäivään ja tulevaan jääköön jokaisen valistuneen lukijan omien elämänkokemusten pohjalta vertailujen ja pohdintojen piiriin.

Salus populi suprema les esto; eli Kansan hyvinvointi olkoon korkein laki.

Kalevi Kannus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *