Ammattiliitoilla tuomiovaltaa painostaa pienyrittäjät pakkosovintoon, ilman oikeudenkäyntiä

KHI forumissa paljastetaan ja käsitellään   tapauksia, joissa mm. oikeusjärjestelmää, virkavaltaa, ammattiliittoja  ja jopa  lastensuojeluviranomaisia on hyväksikäytetty VAINON OMAISESTI avioeroissa, naapuririidoissa ja erityisesti koston ja kiristysten lyömäaseena…

Luonnonlakien mukaisesti totuus tulee esille  enemmin tai myöhemmin, nimittäin tosiasiat  paljastuvat kuitenkin jossakin vaiheessa.

Palvelualan ammattiliitto PAM on mukana rahastuksessa ja yritysvaltaushankkeessa sekä 2010 -luvun ”kerettiläis- ja noitavainossa  polttorovioineen”, ajamassa naisyrittäjää henkiseen ja taloudelliseen katastrofiin  tämän kiusaajien tahdosta.

On todellakin suotavaa ettei Nummi-Pusulassa toimivan Kasvihuoneilmiö Diversikauppa EP ky:n omistaja Elisa Palosen pidä olla peloissaan ja toistuvasti paeta kodistaan yöllisten puhelin- ja tekstiviestiuhkailujen vuoksi.

KHI kansalaisfoorumille Elisa Palonen on antanut mahdollisuuden pitää tapahtumia salatuista ja peitellyistä aiheista.

KHI Forumin ja verkkolehden ylläpitäjänä lähetin viestin  .. 25. lokakuuta 2010 Vastaanottaja: ’leena.lopponen@pam.fi’
Kopio: ’ann.selin@pam.fi’
Aihe: Vastuunkantoa työpaikoista?

Arvoisa Palvelualojen ammattiliiton lakimies Leena Löppönen, tiedoksi puheenjohtaja Ann Selin.

Teiltä ei ole tullut täsmennystä pyyntööni kunnianloukkausväitteestänne ja poliisitutkinnalla uhkailustanne.

Ylöskirjaan ja julkaisen tähän tapaukseen liittyvää siltä varalta kun mitä tahansa voi tapahtua, nimittäin toinen ”todistajistanne ns. ”X.X.” on heilunut kirveen kanssa.

Siispä ilmoitan, että Kasvihuoneilmiö Diversikauppa ky:n omistaja Elisa Palonen on jättänyt keskiviikkona 20.10.2010 poliisille rikosilmoitukset ja tutkintapyynnöt: ”Xx.Xx.” -nimisestä , sekä ”X.X.” – nimisestä henkilöstä.

Näiltä henkilöiltä minullakin on hallussani (yllättäin ja pyytämättä) sähköpostikansiooni tulleita sekavia viestejä vinopino, jotka luovutan, tarpeen niin vaatiessa poliisin tutkimuksiin ja samalla ilmeisesti Teidän kunnianloukkausväitteennekin tutkitaan, eli asia lienee siltä osin järjestyksessä.

Sekä saaristokaupungin sosiaalitoimelle tehdyistä kahdesta lastensuojeluilmoituksesta on myös tehty rikosilmoitukset poliisille.

Kasvihuoneilmiö Diversikauppa ky:n yksin omistavan Elisa Palosen palattua syöpähoidosta ja nostettuaan sairautensa aikana alasajoon saatetun yrityksen jalloilleen asiakaskunnassa on ollut  laaja julkinen tietoisuus yrityskaappaushankkeesta… Viittaan mm. asianomaisilta saamiini em. sähköposteihin, jotka luovutetaan tarpeen niin vaatiessa poliisille.

”X.X” -niminen henkilö on saanut Helsingin käräjäoikeudessa 1.10.2010 tuomion, jossa hän on perunut kolmekymmentä (30) tekemäänsä rikosilmoitusta.

Verkkolehden keskustelupalstalle kirjoittavien IT-tiedot tulevat ylläpitäjän tietoon, jotenka on käynyt selville, että ”X.X.” – niminen henkilö on lähettänyt myös viestejä, joissa lähettäjällä on ’varastettu identiteetti’ tai väärennetystä sähköpostista. Hän on erittäin aktiivinen häirikköpostien levittäjä. Jos tämä ”X.X.” on ilmoittautunut PAMin avaintodistajaksi, sanompahan vain Halleluja…

Ottamatta kantaa saamieni viestien sisältöön, muuten kuin, että miten on mahdollista ko. henkilöiden esiintyä todistajina omassa asiassaan ja olen saanut tietää, että ”X.X”” -niminen henkilö on ollut syytetyn Elisa Palosen yrityksessä luottamusasemassa. Eikös todistajana esiintyminen tässä yhteydessä, heilahtaminen vastapuolelle ole luottamusaseman väärinkäyttöä?

Viitteet

* Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 10/2718 – 11.3.2010 – L 08/1004313, josta ”Xx.Xx” ei ole valittanut hovioikeuteen.

* Helsingin käräjäoikeuden tuomio 10/8521.. 1.10.2010 .. R 09/790

* Helsingin hovioikeuden tuomio nro 762 ..24.3.2010 .. S 09/1321

* Uudenmaan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus, Päätös  nro 1796/2010 palkkaturva-asiassa 27.08.2010, dnro 506//2010

Viitteistä täsmennyksiä:

* Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 10/2718 – 11.3.2010 – L 08/1004313,

Oikeudenkäynti on koskenut ”Xx.Xx”:n muka suullisiin sopimuksiin perustuvia omaisuudenjakovaatimuksia sekä hänen itse itselleen maksamattomia palkkoja ja ulkomaanmatkakorvauksia. Elisa Palosen maksamaan määrätty summa koskee vain palkka- ja työsuhteenpurkusaatavia. Tuomio on lainvoimainen eikä ”Xx.Xx”;:n nykyiset (uudet) vaatimukset ole muuta kuin törkeää kiristystä, pakotusta ja laittomia uhkauksia. Näistä on tehty rikosilmoitus.

*  ”X.X” –niminen henkilö rikkoi kirveellä Elisa Palosen auton ikkunan. Ruhjotusta autosta on otettu kuvat.  ”X.X” anasti viikonlopun kassarahat 6000 €  ja Musse-kissan, jotka  vaatimusten jälkeen palautti. ”X.X”  toimitti ehjän auton oven myöhemmin. Rikosrangaistusta ei ”X.X”  ole saanut eikä Elisa Palonen ole saanut myöskään hyvitystä asiasta koituneista henkisistä kärsimyksistä ja kuluistaan.

”X.X”  äänitti salaa Elisa Palosen kanssa käymiään (työsuhteessaan luottamusasemassa)  keskusteluja, joita hän on  levittänyt sähköpostitse eri ihmisille.

Pilannut myös asiakas- ja toimittajasuhteita törkeillä alatyylin viesteillään.

Yrittänyt vaatia Sonera-oikeudenkäyntinsä kuluja, 43 000 € Elisa Paloselta muka tämän lupaamana työsuhde-etuna.

Koettanut saada ELY-keskuksen palkkaturvan ja Toimihenkilöunionin mukaan mielettömiin vaatimuksiinsa. ELY-keskus hylkäsi ”X.X”:n palkkaturvavaatimuksen ja Toimihenkilöunioni mitä todennäköisimmin ei jatka eteenpäin ”X.X”:n vaatimusta.

”X.X” -nimistä henkilöä koskevia tuomioita.

* Helsingin käräjäoikeuden tuomio 10/8521.. 1.10.2010 .. R 09/790

* Helsingin hovioikeuden tuomio nro 762 .. 24.3.2010 .. S 09/1321

***

Kalevi Kannus, entinen Teknisten Liiton työehtosopimusasiamies, eläkkeellä;

Olen selvittänyt ko. saastan, johon Palvelualojen ammattiliitto näyttää sekaantuneen hahmottamatta kokonaisuutta ja on siten ajamassa Elisa Palosen yksin omistamaa Kasvihuoneilmiö Diverssikauppa EP ky:tä konkurssitilaan. Hurjinta tässä rahastus- ja yritysvaltaushankkeessa on, että Elisa Paloseen on kohdistettu oukkultismi- ja lahkolaisuusväitteitä, sarkastisesti ilmaisten: Palonen on syöpähoidoista toipuessaan hengaillut musta viitta harteillaan, taikoen loitsuillaan ja taikasauvallaan nuoria kahvilatyöntekijöitä sammakoiksi…, Noitavainosta on tunnistettavissa käynnistäjiensä luonnevammaisuuden laji. Tämän ”polttorovion” mahdollistaa Palvelualojen ammattiliitto ”sivistys- ja oikeusvaltiossa” vuosituhannella 2010.

PAMin vireille saattamien kanteiden asianosaisten kahvilatyöntekijöiden kanssa käytyjen keskustelujen äänitteet todistavat, että mitään uskonnollista työsyrjintää ei keneenkään ole  kohdistettu. Hallussani on äänitteet ja myös niistä puretut tekstit.

Kasvihuoneilmiö Diversikauppa ky:n yllä häilyvä mystinen ”okkultismin” uhkaavan ilmapiirin ydinkysymys on, KUKA on vainonnut sekä vainoaa ja KETÄ?

Melkoisella varmuudella tiedetään, että ainakin yksi nainen on poltettu roviolla Kokkolassa, mutta tämä tapahtui muista syistä kuin noituudesta. Juttu oli oikeuden käsiteltävänä vuonna 1701.

Pankkien kriisissä 1990-luvulla yrityksiä tappoivat pankit ja rahoituslaitokset. Nyt 2000-luvun finanssikriisissä, eli luottolamassa työpaikkojen tuhoajiin ovat liittyneet ammattiliitot, etukeulassa näyttää keikkuvan PAM, Palvelualojen ammattiliitto. Tästä pilottitapauksesta ja muista pienyritysten ”elämän ja kuoleman tanssikisoista” dokumenttiaineistoa julkaistaan nettikirjassa työnimeltään; Lainkätön korruptio EU-Suomessa”.

Elisa Paloselle on Palvelualojen ammattiliitto PAM esittänyt kaksi ”sovintoesitystä”, jota ensimmäistä PAM vaati salaisena tehtäväksi ja jossa PAM ehdotti veronkiertoa ja työttömyysvakuutusrahaston huijaamista.

Kun Palonen ei yo. salaiseen sovintoon suostunut, siitähän ei olisi voinut valittaa, PAMilta tuli tiukkaan sävyyn toinen esitys, joka toteutuessaan saattaisi yrittäjän henkilökohtaiseen ja taloudelliseen katastrofiin:

Ammattiliitoilla on tuomiovaltaa painostaa pienyrittäjät pakkosovintoon, ilman julkista oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä?

PAMin kolmas sovintoesitys maksaa Elisa Paloselle 2 x 11.537,50  yhteensä 23.075,00 €uroa + oikeudenkulut , kahden kahvilatyöntekijän   yhtäkkisen ja yhtäaikaisen työstä poisjäämisen irtisanomiskiistassa.

Kerettilais-, uskonlahko- ja noitavainosta Palvelualojen ammattiliitto PAM luopui…

Oikeuden asiakirjat:

* Mia Viljasen; Haastehakemus Länsi-uudenmaan käräjäopikeudelle, saapunut 29.6.2010

* Katja Virtasen:  Haaste riita-asiassa Länsi-uudenmaan käräjäoikeuden, kirjallisen vastauksen pyytäminen  22.7.2010, L 10/5730

PROMERIT verkkolehti .. www.promerit.net

gsm 0400 666 123; puh. 02 2361 170

Vastaa